Lama ja yksilön maine muutoksessaMaanantai 19.1.2009 klo 15:55 - Heli Sirkiä Joulun vapaapäivinä oli aikaa pohtia, mitä tarkoittaakaan maine ja muutosjohtaminen yksilötasolla. Talouskriisissä yritykset ja julkinen sektori pohtivat henkiinjäämisstrategioita omalta kannaltaan, mutta miten tämä vaikuttaa yksilöön? Kuinka moni on miettinyt omaa 'kriisisuunnitelmaa' mahdollisen työttömyyden varalle. Selviääkö tilanteesta paremmin sellainen, jolla on selkeä urasuunnitelma ja road map takataskussa, vai onko lamaan voinut varautua? Itse katson asiaa siten, että maine yksilötasolla on toisaalta CV ja toisaalta ne tarinat, joita ihmisestä kerrotaan. Teot ja eletty elämä ovat muokanneet sen tiety n laiseksi ajan kuluessa, mutta yllättävä irtisanominen saattaa pistää pakan kokonaan sekaisin. Sitten onkin yksilötason muutosjohtamisen paikka. Kuinka hyvin henkilö selviää tilanteesta ja akuutista kriisistään, se on aina yksilöllistä. Vaikka irtisanominen ei olisikaan itsestä johtuvaa, on kuitenkin pakko pysähtyä miettimään, mikä on se lisäarvo, jonka uudelle työnantajalle pystyy luomaan. Sillä ilman lisäarvoa ei työpaikkoja synny. Tämä haastaa yksilön muutosjohtamiseen. Se ei ole helppoa, mutta mielestäni se on ainoa tapa löytää ratkaisu vanhojen rakenteiden sortuessa ympäriltämme. Yksilön maine riippuu sekä hänen itsetuntemuksestaan, neuvokkuudestaan ja luovista ratkaisuista. Henkilöbrändin johtaminen on loppupelissä yksilön käsissä. |
|
Avainsanat: urasuunnittelu, maine, osaamisen markkinointi, henkilöbrändäys |
Uusimmat kommentit
Uudet tuulet puhaltaa... Pikavippi 6.2.2012 14:03
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Heli Sirkiä 30.1.2012 16:16
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Kimmo Nyman 27.1.2012 18:37