Kohti kesääLauantai 30.5.2009 klo 11:24 - Heli Sirkiä Viime viikko ja ehkä kuukaudetkin ovat menneet aika intensiivisesti uusiin työkaluihin tutustumisessa. Täytyy sanoa, että sosiaalinen media on muuttamassa viestintäkulttuuria hyvin monella tavalla. Olen varmaan itse saanut siitä vasta pienen pintaraapaisun, ja silti huomaan että ruokahalu sen suhteen kasvaa syödessä. Olisi niin paljon kaikkea mielenkiintoista, mihin haluaisi tutustua - mutta aika ei vain riitä. Tänään on koulun kevätjuhla. Se on perinteinen virtanpylväs, josta ikään kuin kesä alkaa. Lasten kautta elämään tulee ihanaa vastapainoa meidän aikuisten kiireen keskelle. Siitä on hyvä jatkaa kohti kesää, antaa ajatusten tuulettua ja kerätä uusia virikkeitä. Hyvää ja aurinkoista kesää!
|
|
Ei kommentteja. Avainsanat: sosiaalinen media |
Voiko verkkopalvelun rakentaa 24 tunnissa?Maanantai 25.5.2009 klo 10:52 - Heli Sirkiä Nyt kannattaa olla kuulolla, miten verkkopalvelu voidaan konseptoida ja toteuttaa 24 tunnissa. Kohderyhmänä ovat pienyritykset, joiden ajanvaraus, tilaus ja markkinointisysteemi on perinteisesti toiminut kynän ja vihon varassa. Tavoitteena on siis kehittää nopeasti ja kustannustehokkaasti toimiva verkkopalvelu, joka hyödyntää modernia teknologiaa helppokäyttöisesti. Itse törmäsin tähän tänään 9.30 aivan sattumalta, kun luin siitä kaverini Twitter profiilista. Wow, ajattelin! Kehitysprosessia voi seurata livenä 25.-26.5. tempauksen kotisivuilla 24tuntia joko blogista tai Floobsin välittämä streaming-lähetyksenä. Projekti löytyy myös Twitteristä @24tuntia. Tempauksen takana ovat Kisko Labs ja Bolder Helsinki. |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: yrittäjyys, markkinointi, palveluliiketoiminta |
Seth Godinin ajatuksia markkinoinnista, heimoista ja muutoksestaSunnuntai 24.5.2009 klo 11:31 - Heli Sirkiä Tunnustan etten ole vielä(!) lukenut yhtään Seth Godinia. Mutta Twitterin kautta törmäsin oheiseen YouTube videoon, joka pakottaa miettimään innovaatioiden ja markkinoinnin uusia näkökulmia suhteessa sosiaalisen mediaan. Onko kyse loppupelissä asiakaslähtöisestä liiketoiminnasta ja ihmisen luontaisen sosiaalisen luonteen hyödyntämistä - johonkin laumaanhan me ihmiset aina haluamme itsemme profiloida.
Mielenkiintoisia ajautuksia. Videon kesto on runsas vartti. Lisätietoja: http://www.ted.com/
|
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Seth Godin, sosiaalinen media, muutosjohtaminen, markkinointi |
Henkilökohtainen blogi osana ammatillista identiteettiäKeskiviikko 20.5.2009 klo 19:52 - Heli Sirkiä Henkilöbrändäykseen liittyy monia asioita, aivan kuten brändin rakennukseen yleensäkin: itseään parhaiten kuvaavien sanojen määrittämistä, vahvuuksia, visuaalista kerrontaa, väripalettia, logoa yms. Oman osaamisensa markkinoinnissa netti on yksi viestintäkanava, missä työkaluja ovat mm. web portfoliot, blogit ja sosiaalisen median yhteistötyökalut: LinkedIn, Facebook, YouTube, podcast, jne. Tässä muutamia esimerkkejä henkilöbrändistrategin Kirsten Dixsonin kotisivuilta:
Myös Kirsten Dixsonin ja William Arrudan sivut ovat hyviä esimerkkejä. Omilla sivuillaan Dixson kertoo tarinan kultakalasta, ja siitä miten hän päätyi valitsemaan juuri sen oman brändinsä tunnukseksi. Mielenkiintoinen kertomus.
Suomalaisia henkilöbrändejä verkossaOnhan meillä Suomessakin toki henkilöbrändejä ja hyviä kotisivuja: vaikkapa Marco Bjurström, Anna Abreu ja Juhani Tamminen. Yrityspuolella blogeja löytyy harvakseltaan. Olisi vaikea kuvitella, että jonkun firman avainhenkilöllä olisi oma blogi. Jätän uusmedia alan tarkastelun ulkopuolelle, sillä siellä blogaajia tunnetusti kyllä on. Samoin politiikassa. Perinteisen teollisuuden puolelta piristävä esimerkki on Vapon viestintäjohtaja Reijo Vatasen pitämä yritysblogi Bioenergisiä ajatuksia. Varmaan joku ihmettelee, että mikähän tarina tähän minunkin blogini kuvaan mahtaa liittyä. No, itseassa idea lähti tästä kirjoituksesta: Mikä sinusta piti tulla isona? Ja tietysti päässä soi Anssi Kelan "1972". Mihin me aikuiset niin usein kadotamme sen lapsen luovuuden ja innostuksen? Se pitää löytää uudestaan! Kasva isoksi, älä aikuiseksi!
PS. Melkein unohdin.... onhan meillä Anna Puu! Tyttö joka 'vaihtoi peruskauran unelmaansa'. Hyvä debyyttilevy. C'est la vie videossa hieman mietin Annan stailausta, mutta ehkä se pikemminkin biisin fiiliksen mukaan tehty kuin Annan brändin mukaan. |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: henkilöbrändäys, markkinointi, yrittäjyys |
Twitterin ihmemaassaTiistai 19.5.2009 klo 22:15 - Heli Sirkiä Avasin Twitter tilin muutamia päivä sitten. Hieman uteliaana, kuten varmaan moni muukin - mitä järkeä sellaisessa 140 merkin viestittelyssä nyt voisi olla, ajattelin. Mitä vielä! Se on mitä mielenkiintoisin tapa verkottua samanhenkisten ihmisten kanssa. Tosin itse huomasin että verkotun pääsääntöisesti ulkomaille. Ehkä sosiaalinen media ja sen työkalujen hyötykäyttö Suomessa on vielä ihan lapsen kengissä? Sain vinkin, että YLEn Voimalassa keskusteltiin Twitteristä 11.5. Ohjelma näkyi vielä Areenalla. Katso se tästä! |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: sosiaalinen media |
Henkilöbrändäys - mitä se on?Sunnuntai 17.5.2009 klo 9:18 - Heli Sirkiä Kirjoitin henkilöbrändeistä aiemmin yleisemmällä tasolla: "Mikä ihmeen henkilöbrändi". Nyt ajattelin vähän syventää sitä konkretiatasolle, ohi artistibrändien tai julkisuuden henkilöiden. Sana henkilöbrändi kuulostaa suomalaisten suussa varmaan yhtä huonolta kuin imago, vaikka kyse on oikeastaan maineenhallinnasta yksilötasolla. Se on vuorovaikutusta, jota me teemme joka päivä, kun kohtaamme ihmisiä eri tilanteissa, tai kun olemme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa digitaalisissa medioissa.
Henkilöbrändäys on siis oikeastaan sidosryhmäviestintää. Se on kuva, jonka itsestämme haluamme välittää, tai joka meistä välittyy joka tapauksessa. Mitä se itse kullekin tarkoittaa, riippuu elämäntilanteesta ja ammatista. Yhdelle se voi olla oman firmansa tuotteiden tai palveluiden menekin edistämistä, toiselle se voi olla asiantuntijuuden vahvistamista, kolmannelle uuden työpaikan löytämistä tai vaikkapa pankista rahoituksen saamista hyvin ehdoin. Yksityiselämässä se voi tarkoittaa menestystä deittimarkkinoilla.
Henkilöbrändäyksen osa-alueetRiippumatta tilanteesta peruselementit ovat samat. Henkilöbrändi muodostuu persoonasta, ulkoisesta olemuksesta, osaamisesta sekä erilaisuudesta. Luokitteluja on monenlaisia riippuen kirjoittajasta. Eräs tarkastelunäkökulma on Dan Schawbelin kuvaama, mikä on mielestäni aika osuva ja selkeä: Persoonalla tarkoitetaan sitä mielikuvaa, joka henkilöstä syntyy vuorovaikutuksessa hänen käytöksensä, reaktioidensa ja kommunikaatio taitojensa perusteella. Ulkoinen olemus kattaa pukeutumisen ja kehon kielen, sanattoman viestinnän. Tyyli on huomattavan tärkeä visuaalinen positiointi keino. Samoin kehon kieli kertoo meistä paljon. Osaaminen on kaiken lähtökohta. Ilman tehtävän suorittamiseen tarvittavaa osaamista, ei mukavinkaan persoona tai hehkein pakkaus riitä. Substanssia pitää löytyä, olipa se sitten insinööriosaamista, lastenhoitoa tai muusikkoutta. Erilaisuus luo kilpailuetua markkinoilla. Erottuminen muista on juuri se tekijä, mikä saa sinut tai edustamasi tuotteen nousemaan yli muiden. Tämä on suomalaisille ehkä vaikein asia, sillä se vaatii rohkeutta. Rohkeutta nousta esiin massasta. Rohkeutta uida joskus vähän vastavirtaan. Yrittäjän ja työntekijän henkilöbrändiYrittäjille henkilöbrändäys on itsestään selvää. Henkilökohtaisesti itseäni kiehtoo yksilön ja yrityksen brändien välinen suhde. Missä määrin työntekijä voi kehittää omaa henkilöbrändiään, vai onko hänen jäätävä yrityksen nimen varjoon? Nimittäin, jos yrityksissä on vahvoja henkilöbrändejä, he ovat pidettyjä myös sidosryhmien silmissä. Tällaiset henkilöt ovat varmasti palkkansa arvoisia ja tuovat lisäarvoa myös yritykselle. Sitä vaan ei taseeseen oikein voi kirjata, joten yritysten tulisikin henkilöstöpolitiikassaan osata arvottaa tällaiset henkilöt oikealla tavalla.
Lisää aiheesta: |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Henkilöbrändäys, urasuunnittelu, viestintä |
Googlelta online-maineenhallinta työkaluLauantai 16.5.2009 klo 12:27 - Heli Sirkiä Talouselämää selatessani huomasin Marko Erolan mielenkiintoisen jutun "Google talloo Facebookin". Mitä mitä, ajattelin. Google on siis kehittänyt uuden työkalun online-maineenhallintaan, Google Profile. Lisää mielenkiintoista luettavaa löytyy Marko Erolan Tietoviikon artikkelissa: "Luo Google-profiili, niin hakujätti tietää sinusta pian kaiken".
Aika näppärää. Ja läpeensä kaupallista - se antaa mahdollisuudet erittäin tarkasti kohdentuvaan mainontaan. Samoja työkaluja voisi erinomaisen hyvin käyttää työnhakuun, oman osaamisen ja pk-yritysten markkinointiin ja yhteistyökumppaneiden löytämiseen. Kuinka moni (Suomessa) niin tekee? |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: imago, maine, henkilöbrändäys, markkinointi, sosiaalinen media |
Hei, mistä Sinä olet?Tiistai 12.5.2009 klo 22:08 - Heli Sirkiä Tulin juuri eräästä oman alani järjestön koulutustilaisuudesta. Tai verkottumistilaisuudesta. Erittäin mielenkiintoinen tilaisuus sinänsä. Vakuutuin ja vaikutuin presentaation pitäneen viestintäalan yrityksen osaamisesta suuresti. Mutta yleisön joukossa jälleen kerran törmäsin tuohon Suomessa niin tuttuun kysymykseen: "Mistä sinä olet?" Ei, ei kysyjää kiinnostanut kuulla, kuka minä olen tai mitä minä teen, vaan mistä minä olen. Miksi se on niin merkitsevää, mistä firmasta joku on? Onko firma ihmisen attribuutti? Vai toisin päin? *Huokaus* Huhtikuussa sain tilaisuuden osallistua Sue Tonksin ve tämään Power Networking -seminaariin. Siellä esittäytymistä opeteltiin sujuvasti: "Hi, I'm Sue, Sue Tonks. My company trains people to be more effective in professional networking". - Who are you and what do you do? Hyvin yksinkertaista. Ja olennaista. Vasta lopussa on aika vaihtaa käyntikortteja ja kertoa mistä firmasta ollaan. Tämä asia on vaivannut minua jo vuosia. Miksi meille on niin paljon tärkempää saada selville firman nimi, kuin ihmisen nimi ja mitä osaamista hän edustaa? |
|
2 kommenttia . Avainsanat: osaaminen, markkinointi, työnhaku |
Tulevaisuuden palveluiden innovointiLauantai 9.5.2009 klo 11:05 - Heli Sirkiä Sain sähköpostissa kutsun tulla mukaan ideoimaan tulevaisuuden digitaalisia palveluja. Mikäs siinä, ajatus kuulosti mielenkiintoiselta. Minua motivoitiin osallistumaan mahdollisuudella voittaa Nokia 5220 XpressMusic -puhelin tai web-kamera. Jokaisesta ideasta tai kommentista saisin yhden arvan arvontaan. Minun siis kannattaisi antaa mahdollisimman paljon ideoita ja kehitysehdotuksia - todennäköisyys, että arpa lankeaisi minulle olisi siis silloin suurempi. Aihepiirit ovat seuraavat: Kuvan ja matkailutiedon yhdistäminen - kännykkä Ilman laadun ja ympäristön havainnointiyhteisö - EnviTori Seniorien tulevaisuuden palvelut - Medineuvo
Hmm... periaatteessa ihan kiva juttu olla mukana ideoimassa tulevia palveluita, mutta jokin minua kuitenkin tässä häiritsi, enkä halunnut lähteä 'ideatalkoisiin'. Ehkä se johtui siitä, että ennen markkinatutkimuksissa sentään sai palkinnon osallitumisesta, nyt siis vain arvan. Toiseksi, eikö se ole yritysten henkilökunnan tehtävä tehtä tuotekehitystä - tai sitten ulkoistetun R&D yksikön? Ehkä lievä ärsyyntymiseni johtui toisaalta siitä, että samaan aikaan toitotetaan, miten ideat ovat niitä arvokkaita ja peräänkuulutetaan innovointikykyä suomalaisilta yrityksiltä. Ja ilmaiseksi pitäisi niitä tuotekehitysideoita pitäisi nyt jaella? Jotenkin tuntuu hieman ristiriitaiselta. Toisaalta fiksut yritykset ottavat asiakkaat mukaan innovointiin - Customer Driven Innovation on tärkeää, ja niinhän itsellenikin on opetettu. Digitaaliseen palvelutuotantoon liittyy Flexible Services -tutkimusohjelma, joka on sinänsä hyvin mielenkiintoinen: "Flexible Services -tutkimusohjelman tavoitteena on kehittää uudenlainen ja modulaarinen digitaalisten palveluiden infrastruktuuri sekä ottaa käyttöön uusia infrastruktuuriin liittyviä toiminnallisuuksia ja työkaluja. Ohjelman keskeinen tavoite on luoda palveluverkosto (Web of Services), joka perustuu uudentyyppiseen osallistujien yhteistyöhön." Lisätietoja: Flexible Services |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: maabrändi, innovaatiot, palveluliiketoiminta |
Osaamisella ja palveluilla Suomi nousuunKeskiviikko 6.5.2009 klo 9:38 - Heli Sirkiä Ihanaa, nyt se on suoraan sanottu Jorma Ollilan suulla: "Nyt näyttää siltä, että edessä on tilanne, jossa Suomen talouskasvu etenevästi rakentuu osaamiseen ja palveluihin". Näin siis tämän päivän Helsingin Sanomat EVA:n "Nouseeko Suomi" -symposiumia käsitelleessä jutussaan. Samalla todettiin, että Suomen talouden rakenne on muuttumassa teollisesta valmistajasta yhä enemmän esim. teollisuuden ja muita palveluita tarjoavaksi maaksi. Todellinen osaamisemme voisi olla suunnittelussa sekä tutkimus- ja tuotekehityksessä.
Nyt kun devalvaatiota ei enää ole käytettävissä teollisuuden kilpailukyvyn parantajana, ja olemme mukana globaalissa taloudessa, vaaditaan aivan erilaista ajattelua ja luovuutta. Kulutustavaroissa tämä käytännössä tarkottaisi sitä, että suunnittelu ja design tehdään täällä, mutta valmistus jossain muualla. Valitettavan usein, kun Suomessa puhutaan palveluista - keskustelu kääntyy kotipalveluihin. Emmekö me ymmärrä, että on olemassa myös skaalattavia palveluita?
Mutta miten käy tekijänoikeuksian palveluinnovaatioissa? Työsuhteessa ne siirtyvät yrityksille, mutta entä palveluinnovaatioissa? Eihän niitä voi patentoida? Innovoidaanko jatkossa vain suuryrityksissä ja miten pienyrittäjät tai opiskelijat osaavat hinnoitella innovaationsa? Lopuksi nostaisin vielä Lenita Airiston erinomaisen pointin: hän kannustaa naisia yrittäjyyteen sekä nostaa esiin unohdetun kuluttajaryhmän: seniorit ja tulevaisuuden eläkeläiset. Heillä on varaa ostaa palveluita, kuitenkaan niitä ei kukaan tunnu tarjoavan. Varsinkaan digitaalisesti. Siinä on saumaa sekä tapahtumatuottajille että sisältönikkareille :) |
|
1 kommentti . Avainsanat: maabrändi, Jorma Ollila, innovaatiot, palveluliiketoiminta, luovuus |
Uusimmat kommentit
Uudet tuulet puhaltaa... Pikavippi 6.2.2012 14:03
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Heli Sirkiä 30.1.2012 16:16
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Kimmo Nyman 27.1.2012 18:37