Maakuva lähtee itsetuntemuksesta ja kaverin kunnioittamisestaKeskiviikko 2.9.2009 klo 9:09 - Heli Sirkiä "Hyvän maakuvan luominen vaatii itsetuntoa" otsikoi Helsingin Sanomat tänään kotisivun uutisissaan. Kyse on tietysti Suomen maabrandi-projektista. Työryhmä kävi eilen Meri-Rastilan koulussa kuulemassa tulevaisuuden lupausten näkemyksiä Suomi-kuvasta. "On katsottava 20 vuotta eteenpäin ja katsottava, mitä pitää tehdä, jotta saisimme Suomi-kuvan sitä kautta paremmaksi. On lähdettävä siitä, että Suomi kansakuntana mielletään oikein" sanoo Ollila. Kuten muissakin autenttisissa eli tosiasioihin perustuvissa brandiprojekteissa, kyse on siis vahvuuksien löytämisestä, heikkouksien kehittämisestä ja hyvien puolien viestinnästä oikeilla keinoilla oikeille tahoille.
Omat vahvuudet tiedostettava ja uskallettava myös viestiäAiemmin kesällähän Ollila ja Ahtisaari totesivat, että kommunikaatio ja erilaisuuden sietokyky ei ole suomalaisten vahvuus, sekä peräänkuuluttivat suomalaisilta parempaa itsetuntoa ja toistensa auttamista. Tässä olen samaa mieltä. Yksilö- ja yritystasolla meillä löytyy osaamista. Mutta olisi suotavaa, että se myös uskallettaisiin sanoa ääneen. Muutos lähtee aina yksilöistä. On tiedettävä, mitä haluaa ja miten taitojaan voi kehittää päästäkseen kohti unelmaansa. Yrityksissä haaste on vielä kovempi. Globaalissa kilpailussa kestävän kilpailukyvyn omaavat yritykset tietävät, miten luoda muutakin lisäarvoa maalleen ja maailmalle kuin raha; niissä vallitsee luottamus, keskinäinen kunnioitus ja huippulaatu. Ei huonoja ominaisuuksia maakuvallekaan.
More thoughts about self-knowledge and its impact on sustainable competitive advantage: www.helisirkia.wordpress.com |
|
Avainsanat: maabrändi, kilpailukyky, itsetuntemus |
Uusimmat kommentit
Uudet tuulet puhaltaa... Pikavippi 6.2.2012 14:03
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Heli Sirkiä 30.1.2012 16:16
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Kimmo Nyman 27.1.2012 18:37