Maine ja yhteisön voima

Perjantai 30.10.2009 klo 10:59 - Heli Sirkiä

Silmiini osui eilen erään naistenlehden kansijuttu: "Suojele & paranna mainettasi". Pitihän se tietysti ostaa ja lukea. Jutussa oli haastateltu viestintäpsykologi Mirka Parkkista sekä yritysten maineenhallinnan asiantuntijaa Jouni Heinosta.

Jutussa puhuttiin siitä, miten maine syntyy halusimmepa sitä tai emme, ja miten julkisuuden henkilöt joutuvat väistämättä kestämään itseensä kohdistuvaa osin myös aiheetonta kritiikkiä. Hyvä ja systemaattisesti tekojen kautta rakennettu maine toimii kuitenkin suojana satunnaisia hyökkäyksiä tai inhimillisiä virheitä vastaan. Sillä totta han jokainen joskus "mokaa" - virheettömiä emme ole kukaan. Virheensä voi kuitenkin myöntää ja vilpittömästi pyytää anteeksi. Kun henkilö on aidosti sanojensa mittainen, hänen maineensa kasvaa. Kaikkia ei kuitenkaan voi eikä pidä miellyttää. 

Usein media luo henkilökuvan. Miksi Susan Ruususesta tuli silmissämme surullinen yksinhuoltaja, kun taas Sirkka Mertala kasvaa aamulenkkien ja kipeän menneisyyden kautta positiiviseen kuningatar-rooliin? Olisiko Ruusunen voinut toimia toisin ja jatkaa vaikkapa menestyvänä yrittäjänä yhteisön myötätunnon tuella? 

Mirka Parkkinen nosti hyvin esiin intohimon ja oman työn merkityksen. Hänen mukaansa tällaiset (naiset) määritellään tekemisensä kautta, ei miehensä kautta. Karita Mattila ja Paula Koivuniemi olivat esimerkkejä vahvasti ammatinsa kautta profiloituvista naisista. Parkkinen viittasi myös arkkityyppeihin: esim. Tanja Karpela edustaa hänen mukaansa Afrodite-tyyppiä, joka määritellään miesten kautta. Anne Brunila taas muistuttaa Pallas Athenea, joka profiloituu työnsä ja viisauden kautta. 

"Eihän siinä mitään haittaa ole, jos laittaa osaamisensa nättiin pakettiin" hän totesi haastattelussa. Ei olekaan, mutta mielestäni olennaista olisi se että paketti vastaa ihmisen sisintä ja tulevia tavoitteita; että se herättää halutunlaisia emotionaalia reaktioita kohdeyleisössä. Silloin tarinat, maine ja henkilö vahvistavat samansuuntaisesti toinen toistensa viestejä. 

Itse vastustan hieman arkkityyppi lokerointia henkilöbrändäyksen kohdalla: ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä ja elämäntilanteet vaihtelevat. Lisäksi elämän roolit ja painopisteet varsinkin naisilla vaihtelevat. Voimme toki luokitella ihmisiä eri lokeroihin, mutta yksikön itsensä kannalta on tärkeämpää se oikeanlainen paketointi ja toimintasuunnitelma kuin analysointi. Uranainen hiekkalaatikolla ei välttämätä herätä suuria sympatioita muissa äideissä. Hiekkalaatikko-yhteisössäkin voi saada huonoon maineen, vaikka toisaalla olisikin ihan ässä!

Toinen mielenkiintoinen havainto oli negatiivisen maineen syntyminen ja tahtomattaan yhteisön syntipukiksi joutuminen. Parkkisen mukaan tällainen henkilö ei välttämättä ole tehnyt mitään pahaa, hänessä vain saattaa olla jotain mitä pelätään, torjutaan tai vihataan. Kuulosta Animus-Anima jutulta. Tämä sama asia on askarruttanut mieltäni esim. nuorten kauniiden naisten osalta - usein nimittäin viehättävät naiset joutuvat työyhteisöissä mustamaalauksen kohteeksi täysin aiheetta. Toisaalta myös älykkäillä naisilla on hankalaa työyhteisöissä; on osattava pehmentää imagoaan ettei tule koetuksi uhaksi. Myös erilaisuus muodossa tai toisessa saattaa johtaa syrjintään, jopa kiusaamiseen. 

Jouni Heinonen kertoi hienon esimerkin omasta sidosryhmäpalautteestaan esimiesroolissa. Se sai hänet pohtimaan, miksi toiset kokevat hänet eri tavalla kuin toiset. Ratkaisuksi hän esitti vanhaa tuttua peiliin katsomista. Se toimii yllättävän hyvin, kunhan ihmiset uskaltavat antaa palautetta ja esimies pystyy sen rakentavasti käsittelemään.

Jutun ohjeet maineenhallintaan olivat selkeitä: niissä korostuvat luottamus, itsetuntemus, arvolähtöisyys ja harkittu viestintä.