Milow'n konsertin jälkimainingeissaSunnuntai 6.12.2009 klo 23:24 - Heli Sirkiä Olimme eilen Circuksessa kuuntelemassa Milow'ta. Etukäteen vähän jännäsin, kuinka hän mahtaa selvitä tunnelman rakentamisesta ja ylläpidosta kohtalaisen samantyylisellä ohjelmistolla. Keikkaa on vaikea kuvailla sanoin. Tunnelma oli hyvin lämmin, bändi ja laulajat lauloivat loistavasti ja yleisö lähti mukaan hyvin. Ja kyllähän suomalaisesta yleisöstä myös ääntä lähti! Ystäväni kuvasi Milow'ta kahdella sanalla: tosi hyvä ja symppis! Sellainen naapurinpoika. Itseäni kosketti laulujen lisäksi hänen tietty vaatimattomuutensa, vaikka kulunut vuosi on ollut erittäin menestyksekäs. Bion mukaan Milow oli jo 12-vuotiaana päättänyt, että vielä jonain päivänä hän esiintyy Werchter Festivalin lavalla. Ja niin tapahtui. Mielestäni hän on loistava esimerkki autenttisesta henkilöbrändistä - sekä siitä, että artisti voi menestyä myös toimimalla itse omana managerinaan ja indie-levymerkillä. Tänä vuonna Milow on ehdolla Belgian vuoden miessolistiksi sekä kappale Darkness Ahead and Behind parhaaksi kappaleeksi. Lisäksi kitaristi Tom Vanstiphout on ehdolla vuoden muusikoksi. Eilisen keikan mieleenpainuvimpia kappeleita hittien lisäksi olivat laulu Out of my hands, Out of my reach sekä edellä mainittu Darkness Ahead and Behind.
|
|
Avainsanat: Milow, artistibrändi |
Uusimmat kommentit
Uudet tuulet puhaltaa... Pikavippi 6.2.2012 14:03
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Heli Sirkiä 30.1.2012 16:16
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Kimmo Nyman 27.1.2012 18:37