Lauantai 30.1.2010 klo 17:58 - Heli Sirkiä
Kirjoitetaanpa tänään pari sanaa ElämänTimantti pilottihenkilöistä ja suomalaisesta palveluiden ostokulttuurista.
Olen todella iloinen, miten tarmokkaasti "Timantit" ovat kukin omia tavoitteitaan lähteneet työstämään. Tulosta näkyy eri tavoilla, mutta ilahduttavaa on se positiivinen vire, mikä tekemisessä on. Mutta kuinka monella pienyrittäjällä tai kotitaloudella on varaa ostaa asiantuntijapalveluita?
Eilen tapasin erästä pienyrittäjää hänen työmatkansa puitteissa. MIten hyvältä tuntuikaan hänen spontaani kommentti: "miten sinä jaksat meidän asioita miettiä". Jostain syystä se ei tunnu lainkaan raskaalta, vaan päinvastoin, tuntuu mielettömän hyvältä jos vain pystyy auttamaan toisia eteen päin. Olisikohan se sitten oma "kutsumusammattini"?
Tänään sain toiselta valmennettavalta sähköpostia. Hän oli lähdössä matkalle, ja lähetti tammikuun tehtävälistan takaisin. Vähän hän pyyteli anteeksi, kun yhden rastin tekeminen oli jäänyt kolmesta tunnista kiinni, kun piti lomareissulle ja koneeseen ehtiä. Ja silti hän oli saanut todella paljon asioita tehdyksi ja liiketoimintaansa rakennetuksi. Vitsi mikä asenne! Wow, olen aivan otettu.
Samalla mietin, miksi asiantuntijapalveluista ei voisi saada jonkinlaista verohelpotusta?
Jos kerran kotitaloushelpotusta saa nikkarointiin ja siivoukseen, niin miksei kotitalousvähennystä voisi myös laajentaa asiantuntijapalveluihin? Parisuhde- tai ravitsemusneuvontaa voisi oikein hyvin tukea verovaroin, eikä ihmisten tarvitsisi jonotella julkiseen palveluun. Pienyrittäjien markkinoinnin ja muiden asiantuntija ostopalveluiden tukemisesta nyt puhumattakaan.
Jos Suomeen halutaan luoda muutakin palveluliiketoimintaa kuin paidanpesua ja julkisia palveluita, niin eikö olisi aika pohtia myös verohelpotuksia asiantuntijapalveluiden moottorin vauhdittamiseksi?
|
|
Ei kommentteja.
Avainsanat:
ElamanTimantti,
palveluliiketoiminta
|
Torstai 28.1.2010 klo 11:36 - Heli Sirkiä
Osallistuin tänä aamuna markkinointikonsultti Jari Juslénin webinaariin "Miten rakennetaan verkossa toimiva digitaalinen markkinointikone". Olipa mielenkiintoista asiaa.
Päällimmäisenä itselleni jäi mieleen eräällä dialla ollut kuva ihmisistä - asiakkaista. Internetin ja sosiaalisen median aikakaudella on viimeinkin pakko myöntää, että asiakas ja ostopäätöksen tekijä on kohderyhmän sijaan aina yksilö, ihminen. Tunnetko sinä asiakkaasi yksilötasolla; miltä he näyttävät ja millaisia ihmisiä he ovat? Ovatko he oikeasti kiinnostuneita tuotteistasi ja niiden tarjoamista ratkaisuista?
Webinarin alussa Jari esitti kuvan megafonista ja magneetista. Siihen kiteytyi erinomaisesti internetin haasteet ja mahdollisuudet. Enää ei tarvitse rahalla ostaa kallista mainosaikaa, mutta sen sijaan on kyllä opittava aivan uusia taitoja: on opittava luomaan kiinnostavaa sisältöä! Asiakkaan tajuntaan ei enää tunkeuduta huutamalla, huomio on ansaittava hyvällä sisällöllä: tekstillä, kuvilla ja videoilla.
Law of attraction of Avatars
Aina ei ole niin, että vastakohdat vetävät puoleensa. Pikemminkin samoista asioista ja arvoista kiinnostuneet henkilöt ja yritykset löytävät netissä toisensa entistä tehokkaammin. Sitä olet, mitä julkaiset on mielenkiintoinen väittämä, ja olen sen valmis allekirjoittamaan.
Henkilöbrändi näkökulmasta on erittäin tärkeää luoda oikeanlainen virtuaalinen identiteetti. Meistä ihmisistä näkyy kuitenkin vain jäävuoren huippu, ja sen 10% ensivaikutelman perusteella meistä vedetään johtopäätöksiä niin Facebookissa kuin blogeissakin.
Yksilön kannalta oman uran tai henkilöbrändin johtaminen on kuin maraton. Jos olet urasi aloittanut markkinointi-ihmisenä, nopea siirtymä laskentatoimen ammattilaiseksi voi vaikuttaa epäuskottavalta. Kuitenkin sen voi tehdä, suunnitelmallisesti ja hallitusti.
Sosiaalisen median eri kanavat voivat toimia erinomaisena "imagosiirtymänä". Sillä kuten tuote- ja yritysbrändeissä, myös ihmisten imagossa positiointimuutoksia kannattaa tehdä asteittain. Näinhän me ihmiset todellisuudessakin kehitymme ja muutumme ajan myötä. Samalla sisältöön tallentuu osaamistarinasi, ja luottamus sinuun osaajana vahvistuu.
Älä toitota tuotteistasi, vaan kerro mielenkiintoisia tarinoita. Näin sinusta tulee magneetti, joka vetää puoleensa samanhenkisiä ihmisiä - asiakkaina tai ystävinä.
|
|
Ei kommentteja.
Avainsanat:
internet-markkinointi,
maine,
henkilobrandi,
yrityskuva,
sisallon tuottaminen
|
Keskiviikko 27.1.2010 klo 10:45 - Heli Sirkiä
Naisten sijoituskohteista on mielenkiintoista käydä keskusteluja. Mainokset kehottavat meitä usein investoimaan itseemme tai vaihtoehtoisesti kuulee usein sanottavan, että laatuvaate on hyvä investointi. Mutta designer-laukut ne vasta kuuma peruna ovatkin!
Ruotsia puhuttaa nyt laukkuskandaali. Ajatella - päivän polttava puheenaihe on, onko sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Mona Sahlin'in shokkipinkki Louis Vitton-käsilaukku hänen puolueensa arvojen mukaista! Jostain syystä kukaan ei ole kiinnittänyt suurempaa huomiota pääministeri Fredrik Reinfeldtin Longines-kelloon.
Helsingin Sanomat siteeraa media- ja sukupuolentutkija Hillevi Ganetzia Tukholman yliopistosta: "naisten kulutusta pidetään irrationaalisena, kun taas miesten kulutus nähdään rationaalisena. Siis kallis kello tai auto on 'järkevä' ostos, mutta käsilaukku ja kengät ovat 'hömpötystä'."
Onko laukku sitten investointi? Tai auto tai kello? Tuottaako se jotain ja nouseeko sen arvo? Entä mikä on sen likvidoitava jälleenmyyntihinta?
Tietysti luxus-laukun voisi vuokrata kun se on vajaakäytössä, tai voihan sen realisoida huuto.net'issä tai kirpparilla. Mutta taitaa "investointi" mennä pikemminkin kulupuolelle. Kuten miesten autot ja status-kellot.
Paitsi jos olet luxus-tuotteiden leasing-bisneksessä.
|
|
Ei kommentteja.
Avainsanat:
sijoittaminen,
tyyli,
imago
|
Perjantai 22.1.2010 klo 13:48 - Heli Sirkiä
Edelliseen blogikirjoituksen problematiikkaan tarjoaa ratkaisua uunituore kirja Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta (Talentum 1/2010). Kirja-arvostelu osui silmiini tämän päivän Talouselämää selatessani.
Kaksi toimittaja-uraäitiä Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja ovat kirjoittaneet sijoituskirjan, jonka opeilla naiset voivat paikata äitiydestä koituvia tappioita esimerkiksi sijoittamalla. Kuulostaa fiksulta.
Esittelyn mukaan kirja tarjoaa vinkkejä myös asuntolainojen korkojen hallintaan.
"Pörssi on sukupuolineutraali. Naisen osinkoeuro on yhtä suuri kuin miehen osinkoeuro"
toteaa Kulla haastattelussa. Näinhän se menee. Sijoitusasioiden oppiminen on.... tahdon asia!
|
|
Ei kommentteja.
Avainsanat:
sijoitusneuvonta,
talousneuvonta,
ElamanTimantti
|
Perjantai 22.1.2010 klo 9:37 - Heli Sirkiä
Urasiirtymä (career transition) mietityttää varmasti monia näinä aikoina. Joko oma työ on loppunut, työperäinen sairaus tai oman elämäntilanteen sanelemat reunaehdot pistävät elämän arvot ja työvaihtoehdot uusiksi.
Ajatus tähän kirjoitukseen heräsi oikeastaan päivän Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksesta Nuorelle äidille uusia työmahdollisuuksia ei ehkä tule, jossa tuplamaisteri Johanna Reinman kirjoitti siirtymisestä teollisuuden kv. markkinointiurasta kotimaan tehtäviin lasten syntymän jälkeen. Hän kirjoittaa naisen valinnoista, jotka tunnistan itsekin hyvin:
"Olen nauttinut koti-illoista lasteni kanssa. Aikoinaan unelmatöistä alkanut urani sen sijaan on vaihtunut työttömyyden hiljaisiin päiviin."
Hän toteaa naisten valintojen olevan kauaskantoisia ja kysyy naisilta suoraan: "Jaksatko kantaa hiipivän katkeruuden tehdyistä valinnoistasi? Uusia mahdollisuuksia ei ehkä tulekaan".
Hyvä kirjoitus.
Miksi urasiirtymä on niin vaikeaa?
Jäin itse pohtimaan, miksi urasiirtymä tai uranvaihto on niin vaikeaa. Miksi uranaisina aloittaneita äitejä ei helposti oteta vähemmän vaativiin tehtäviin lasten ollessa pieniä? Kun taas lapset ovat kasvaneet ja olisi mahdollisuus palata omaa osamista, koulutusta ja paloa vastaaviin tehtäviin - onkin usein liian myöhäistä. CVssä on ammottava aukko, ja täsmäkokemusta omaavat hakijat tulevat valituiksi.
On lapsellinen klisee väittää, että "kotiäitinä olen oppinut organisoimaan asioita". Höpö höpö. Se on perusedellytys jokaiselta nykyajan työelämässä. Työnantajat odottavat tulosnäyttöjä sekä bisneksen kannalta hyviä verkostoja.
Väittäisin, että äitiyden kautta menetetyt resurssit johtuvat siitä, että rekrytoinnissa arvostetaan sitä missä ja kenen palveluksessa olet ollut töissä, ei niinkään sitä, mitä osaat ja mikä on mahdollinen lisäarvosi yritykselle.
Henkilöbrändistä apua transitioon tai CVn aukkoihin
Jos ihmisen elämänkaarta tarkastellaan henkilöbrändinäkökulmasta, maineemme voi auttaa urasiirtymän rakentamisessa. Sen sijaan, että aloittaisi kaiken alusta ja kouluttautuisi kokonaan uuteen ammattiin, mietin miten voisi oman ammattinsa puitteissa siirtää painopistettä muihin tehtäviin. Olennaista on tuoda esiin se osaaminen ja lisäarvo, mikä henkilöllä olisi annettavanaan. Jos henkilö pystyy rakentamaan omasta osaamisestaan ja persoonastaan vahvan brändin, sen voisi olettaa kantavan yli perhevapaiden tai työttömyyden. Tämä luonnollisesti edellyttää todellista ja ajantasaista osaamista.
Miten sitten antaa näyttö ajantasaisesta osaamisesta ilman työsuhdetta:
- Oppisopimus väylänä on hyvä, mutta sekin maksaa työnantajalle.
- Uudelleen kouluttautuminen on sekin hyvä, jos sen pystyy rahoittamaan.
- Näyttötutkinnot olisivat nopea keino, mutta se veisi työttömyyspäivärahan eli on mahdollista vain niille, joilla on varaa menettää päivärahat
Ammatinharjoittaminen tai yrittäjyys olisi myös hyvä vaihtoehto, jos se vain tehtäisiin helpommaksi. Yhdestäkin toiminimellä tehdystä keikasta menetät työttömyysturvan ennalta arvaamattomaksi ajaksi. Itseäni kovasti mietityttää myös työministeri Anni Sinnemäen ehdotus osinkotulojen verotuksesta. Sekö tukee yrittämistä ja sitä kautta työttömyyden vähentämistä ja uusien työpaikkojen luomista?
Näyttää siltä että poliitikoilla on tosiaan vaihtoehtoja uravalintoihin, mutta kuinka paljon niitä on yksityisellä sektorilla tai määräaikaisissa tehtävissä julkisella sektorilla työskentelevillä naisilla?
|
|
Ei kommentteja.
Avainsanat:
tyonhaku,
urasuunnittelu,
osaaminen
|
Lauantai 16.1.2010 klo 9:37 - Heli Sirkiä
Viime ajat on pitänyt hieman kiirettä. ElämänTimantti pilottien lisäksi olen rakentamassa laajemmalle konseptille omaa verkkosivustoa toiseen osoitteeseen ja tarkoitus olisi avata sivusto helmikuussa.
Pysy siis kuulolla :)
|
|
Ei kommentteja.
Avainsanat:
ElamanTimantti
|
Keskiviikko 13.1.2010 klo 9:19 - Heli Sirkiä
Olen jo aiemminkin täällä rutissut asiakaspalvelun laadusta ja ihmetellyt miksi ostaminen pitää tehdä niin vaikeaksi. Kun kiinnostunut asiakas syystä tai toisesta eksyy yrittäjän kotisivuille, hän oletettavasti haluaa tietää henkilöstä jotain ja sitten tuotteista, mitä olisi tarjolla.
Suotavaa siis olisi että yrityksen sivuilta löytyisi vastaus kysymyksiin, mitä olet myymässä ja miten sitä voi ostaa. Entä onko se hinnoiteltu tuotteeksi tai ostatko palvelua tuntihinnalla tai yksilöiden tarjouksen pohjalta.
- Mikäli tarjolla on fyysinen tuote, sen voinee
helposti myydä verkkokaupan kautta.
- Jos tuotteeseeen liittyy palveluelementti, senkin voi vielä tuotteistaa myytäväksi palveluksi, jonka tilaaminen on helppoa verkon kautta.
- Mikäli kyseessä on asiakaskohtainen tilaustuote, sekin voidaan projektoida tarjouksen pohjalta.
Jos asiakas nyt kuitenkin haluaa ostaa tuntityötä ja "sälää", niin eikö sitäkin voisi myydä urakkana tai päivätyönä? Kuten henkilövuokrausfirmat akuuteissa tilanteissa tekevät. Menee se aika mikä menee. Silloin tuntihinta ja kapasiteettikalenteri olisi helposti nähtävillä heti verkkopalvelussa.
Tässä oiva esimerkki Virtual Assistent -palvelun ostamisesta. Kuulostaako tutulta? Miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
Ennen kuin lähdet brändäystä tai myynti- ja markkinointijumppaa tekemään, mieti ketkä ovat kohderyhmäsi - jos et tiedä, keihin haluat vaikuttaa, niin miten voit onnistua luomaan heitä puhuttelevaa viestintää? Ostopäätöksen tekee aina ihminen. Asiaa auttaa, jos tiedät ketä haluat puhutella.
|
|
Ei kommentteja.
Avainsanat:
tuotteistaminen,
markkinointi,
myynti,
brandays
|
Lauantai 2.1.2010 klo 11:57 - Heli Sirkiä
Järjestelmällisyys lienee jokaisen kiireisen vanhemman tai pienyrittäjän tavoite ja unelma. Systemaattisuus, stressin välttäminen ja hallittu kasvu. Siinä sivussa omasta itsestään ja jaksamisestaan huolehtiminen sekä ihmissuhteiden hoitaminen. Saisipa sen kaiken näppärästi kännykään!
Tästä minäkin haaveilen.
Moni on suositellut Macia ja iPhonea, mutta toistaiseksi olen sitkeästi väittänyt selviäväni koneella ja puhelimella. Nyt alan tulla toisiin ajatuksiin.
Jos puhelinvalmistaja pystyy tarjoamaan näin selkeän käyttöliittymän ja "oman elämän hallintatyökalun" alan harkita iPhonen hankkimista. Vielä helpompaa olisi jos saisin kytkettyä ElämänTimantti työkaluni suoraan yhden kuvakkeen alle. Samalla näytöllä tulisi esiin elämän eri osa-alueet: työ, ihmissuhteet, koti ja talous sekä hyvinvointi. Sovelluksen avaisi oma itselleen merkityksellinen kuva, joka liittyisi henkilöbrändin määritelmiin.
Osaan kyllä piirtää, miltä käyttöliittymä näyttää, mutta valitettavasit taitoni eivät riitä koodaamaan sitä. 
Miten helppoa olisikaan laittaa liikuntareseptit suoraan puhelimeen, tai linkin kautta päästä taloushallinnan sovellukseen tarkistamaan oman talouden kulurakennetta. Aarrekarttatyyppiset kuvat voit kaivaa esiin antamaan uskonvahvistusta, kun motivaatio alkaa hieman hiipua. Kuviin kytketyt mielimusiikin soittolistat vahvistaisivat kuvien viestiä.
Myös julkisessa terveydenhuollossa "Wellness Diamond" olisi näppärä seurantatyökalu ja apuväline keskustelun tueksi. Puhelimeen voitaisiin myös laittaa helposti verkkoyhteisöt, jolloin ne toimisivat vertaistukiryhminä sosiaalista pääomaa rakentaen.
Työttömät voisivat perustaa työnhakuklubeja sosiaalisen median avulla ja hallinnoida tehokkaasti työnhakuprosessiaan.
Ajattelin tänä vuonna ottaa uuden linjan näiden ideoideni kanssa - kirjoittelen niistä täysin avoimesti ja julkisesti tänne blogiini. Toivon, että sillä tavoin niistä syntyisi uusia sovelluksia. Katsotaan, josko saisin jonkun tahon kiinnostumaan asiasta.
Yksi kysymys tietysti jää avoimeksi: minkä hintaluokan puhelimessa tämä olisi mahdollista? Jotta sisältö voisi toimia laajoille massoille, puhelimen olisi oltava kohtuuhintainen.
|
|
4 kommenttia
.
Avainsanat:
ElamanTimantti,
oman minan johtaminen
|
|
|