Onko vahva yrityskulttuuri sittenkin parempi kuin talo täynnä brändejä?

Sunnuntai 27.6.2010 klo 12:45 - Heli Sirkiä

Verkkokauppayhtiö Zapposin toimitusjohtaja Tony Hsieh on juuri julkaissut kirjan Delivering Happiness: A Path to Profits, Passion and Profits, jossa hän kertoo Zapposin tarinan ja kuinka sen poikkeuksellinen yrityskulttuuri on rakennettu. 

Donna B. Howardin kirja-arvostelussa Amazonin sivuilla, kiinnitin huomiota erääseen kohtaan, joka on vaivannut minua jo pitkään henkilöbrändien osalta. Howard kertoo olleensa erittäin vaikuttunut siitä, miten Tony Hsieh ei rekrytoinutkaan Zapposille paljon huippulahjakkaita yksilöitä, vaan oli valmis luopumaan nopeista voitoista ja investoimaan vahvaan yrityskultuuriin. Hsieh'n mukaan lahjakkaat ihmiset voivat olla joskus sangen omahyväisiä ja voisivat riskeerata yrityskulttuurin kehittymisen. Hsieh halusi panostaa tietoisesti vahvan yrityskulttuurin rakentamiseen pitkällä aikavälillä. 

Samasta asiasta puhui myös Jim Collins kirjassaan Hyvästä paras (Good to Great). Collins puhuu viidennen tason johtajista, jotka ovat samaan aikaan sekä vaatimattomia että määrätietoisia. Viidennen tason johtajat kehittävät yritystä, eivät niinkään maksimoi omaa etuaan. Heitä on kuulemma harvassa.

Nämä esimerkit saivat minut jälleen miettimään henkilöbrändäyksen hyviä ja huonoja puolia. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, henkilöbrändäys sopii hyvin yrittäjälle, asiantuntijalle ja luovan alan ammattilaiselle. Yrityskulttuurin johtamiselle se asettaa omat haasteensa - kumpi on tärkeämpää: tähtijoukkue vai joukkue täynnä tähtiä? Onko johtaja brändi vai onko hänen tehtävänsä tehdä yrityksestä brändi?