Onko downshifting, elämän kohtuullistaminen kaikille valinta?Tiistai 31.8.2010 klo 10:50 - Heli Sirkiä Katseeni osui tänä aamuna Hesarin Muut lehdet osion otsikkoon "Työelämä on nuorille hämärä". Se referoi Aamulehteä, jossa ihmetellään nuorison epätietoisuutta työelämän realiteeteista. Downshiftingistä kirjoitataan mm. näin: "..Seurauksena saattaakin olla nykyaikamme kauhistuttavin vitsaus downshifting, elämän kohtuullistaminen, joka näyttää kiehtovan varsinkin nuoria aikuisia tai vanhoiksi ennättäneitä nuoria". Siis hetkinen! Eikö downshifting tarkoita vapaaehtoista uraputkesta poishyppäämistä ja tietoista pienempää kulutusta esim. ekologisten arvovalintojen vuoksi? Miksi se on kauhistuttava vitsaus? " Tähän on tultu osaksi siksi, että työn välttämättömyys on meille kovasti hämärtynyt. Aika monella on mahdollisuus kohtuullistamiseen samaan aikaan kun toiset joutuvat tekemään töitä tosissaan." Okei. Totta on, että tietty taloudellinen asema mahdollistaa elämän valintoja: tekeekö osa-aikaista työviikkoa, onko kotiäitinä tai tuleeko peräti toimeen omillaan ilman työntekoa. Tämä kuitenkin edellyttää tiettyä taloudellista puskuria. Oppisopimus, työharjoittelu vai oman osaamisen myyminen?Miten nuoret oppivat työnteon, ahkeruuden ja yritteliäisyyden merkityksen, jos he jo lähtökohtaisesti haluavat päästä helpolla - tai toisaalta, jos työelämä ei tarjoa heille mahdollisuutta päästä tekemään töitä. Mitä työharjoittelu opettaa? Että työtä pitää tehdä ilmaiseksi, eikä raha ole tärkeä palkkio? Jos asenne on se, että nuori ihminen ei mitään osaa, niin eikö sitten olisi järkevämpää ottaa käyttöön oppisopimuskoulutus, jossa nuori oppii kirjaimellisesti kädestä pitäen työelämään. Mitä taas aikuisten työharjoitteluun tulee, niin eikö olisi paljon järkevämpää aikuisten myydä omaa osamistaan ostopalveluina, kuin tehdä harjoittelun tai valmennuksen nimissä toiselle töitä ilmaiseksi? Silti monet valitsevat tämän tien. Vain osaamisensa hyvin hinnoittelemalla ja sitä myymällä voi saada lisätuloja, jotka myöhemmin mahdollistavat downshiftauksen. Työstä tuloja, osa tuloista korkoa kasvamaan ja sitten valintoja tekemään. Raha mahdollistaa valinnanvapauden. Rahaa saa myymällä osaamistaan. Onko se kaikille mahdollista - se on laajempi yhteiskunnallinen kysymys, joka liittyy sosiaaliturvamme ongelmiin nimeltä kannusteloukut. Keneltäkään ei voi odottaa yrittäjyyden trapetsille kiipeämistä ilman turvaverkkoa. |
|
Avainsanat: ElämänTimantti, yrittäjyys, arvot, elämän valinnat, downshifting, nuoriso, työttömyys, kuluttaminen, työelämän joustot |
Uusimmat kommentit
Uudet tuulet puhaltaa... Pikavippi 6.2.2012 14:03
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Heli Sirkiä 30.1.2012 16:16
Älykkäät puhelimet, tyhmät kuluttajat ja brand reputation management Kimmo Nyman 27.1.2012 18:37