Miksi "amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus" on niin paha asia?

Lauantai 6.3.2010 klo 22:07

Laurea ammattikorkeakoulun lehtori Ossi Salin on tutkinut sosiaalipolitiikan alaan kuuluvassa väitöskirjassaan Tampereella yksilön sosiaalista identiteettiä suomalaisessa työelämässä. Tutkimuksen otantaan kuului kaksi eteläsuomalaista organisaatiota: toinen ammattioppilaitos, toinen huipputekniikan yritys. MTV3n uutisen mukaan tutkija analysoi 250 lomakevastausta ja 18 haastattelua.  

Hämmentyneenä ja hieman ärtyneenä olen lukenut, miten tutkimus on jotenkin kääntynyt muotoon "Tuoreen väitöksen mukaan amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus ei yllä vielä Suomeen, vaikka työelämän vaatimukset ovat tiukentuneet", kuten Iltalehti verkkokeskustelussaan kirjoittaa.

Mitä on amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus?

Kritiikki ja mielipiteet ovat arvokkaita ja hyvä jos keskustelua käydään, mutta rohkenen kysyä: mitä mahtaa olla se "amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus", jota lähes joka käänteessä tunnutaan kritisoitavan. Miksi se on niin kamalaa? Missään en myöskään ole nähnyt määriteltävän, mitä se on. 

Tietämättä tarkemmin, mitä Ossi Salinin väitöskirjassa on tutkittu, on vaikea asiaa tarkemmin kommentoida. Yksi asia uutisesta kuitenkin pomppasi silmiini: 

"Eniten ongelmia ulkoisen kuvansa suhteen on suorittavantyön tekijöillä ja niillä, jotka ovat epävarmoja työsuhteestaan."

Kyse siis lienee pätkätöistä ja työpaikan luottamuksen ilmapiiristä, eikä "minuuden muokkauksesta"? Lienee itsestään selvää, että jos ihminen joutuu usein vaihtamaan työtä, hän joutuu myös sopeuttamaan olemustaan ja sosiaalista identiteettiään aina uuteen työyhteisöön sopivaksi. Se on ilman muuta raskasta yksilölle. Varsinkin jos työpaikat ovat kulttuuriltaan hyvin erilaisia.

Et voi vaikuttaa siihen mitä muut sinusta ajattelevat...

Katsoin äsken Tim Gunn'in stailausohjelmaa, jossa vieraana oli tyylistään epävarma nuori nainen. Hän oli joutunut muuttamaan viime vuosina usein, ja sopeutumaan aina uuteen ympäristöön. Se näkyi myös hänen vaatekaappissaan. Jatkuva kameleontin elämä ja muiden miellyttäminen oli lopulta vienyt häneltä itsevarmuuden omasta tyylistään ja millainen hän voisi olla kauniina omana itsenään. 

Ohjelman kuluessa hän alkoi vakuuttua siitä, että hänen itsensä pitää löytää oma identiteettinsä ja vahvistaa sitä ulkoisella tyylillään. Emme pysty kontrolloimaan sitä, mitä muut meistä ajattelevat. Voimme vaikuttaa vain siihen, miten itsemme esittelemme. 

Tätä mielestäni "amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus" parhaimmillaan on: itsetuntemuksen lisäämistä ja yksilön itsevarmuuden ja omanarvontunnon lisäämistä.  Sen soisi kyllä jo rantautuvan Suomeenkin. 

Kumpi on järkevämpää pitkässä juoksussa: itsensä muuttaminen vai työpaikan vaihtaminen? 

Lisää aiemmassa blogikirjoituksessa: "Vuorovaikutustaitoja vai minuuden muokkausta"

Onko laukku hyvä sijoitus?

Keskiviikko 27.1.2010 klo 10:45 - Heli Sirkiä

Naisten sijoituskohteista on mielenkiintoista käydä keskusteluja. Mainokset kehottavat meitä usein investoimaan itseemme tai vaihtoehtoisesti kuulee usein sanottavan, että laatuvaate on hyvä investointi. Mutta designer-laukut ne vasta kuuma peruna ovatkin! 

Ruotsia puhuttaa nyt laukkuskandaali. Ajatella - päivän polttava puheenaihe on, onko sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Mona Sahlin'in shokkipinkki Louis Vitton-käsilaukku hänen puolueensa arvojen mukaista! Jostain syystä kukaan ei ole kiinnittänyt suurempaa huomiota pääministeri Fredrik Reinfeldtin Longines-kelloon. 

Helsingin Sanomat siteeraa media- ja sukupuolentutkija Hillevi Ganetzia Tukholman yliopistosta: "naisten kulutusta pidetään irrationaalisena, kun taas miesten kulutus nähdään rationaalisena. Siis kallis kello tai auto on 'järkevä' ostos, mutta käsilaukku ja kengät ovat 'hömpötystä'." 

Onko laukku sitten investointi? Tai auto tai kello? Tuottaako se jotain ja nouseeko sen arvo? Entä mikä on sen likvidoitava jälleenmyyntihinta?

Tietysti luxus-laukun voisi vuokrata kun se on vajaakäytössä, tai voihan sen realisoida huuto.net'issä tai kirpparilla. Mutta taitaa "investointi" mennä pikemminkin kulupuolelle. Kuten miesten autot ja status-kellot.

Paitsi jos olet luxus-tuotteiden leasing-bisneksessä. 

Naisten imago ja työnantajien odotukset

Perjantai 6.11.2009 klo 11:45 - Heli Sirkiä

Edellisen blogikirjoituksen kommenttien innoittamana aloin pohtimaan syvemmin naisten mainetta ja imagoa työmarkkinoilla henkilöbrändäyksen ja positioinnin kannalta. 

Mielikuvien hallinnan kannalta on tärkeää tietää, mitkä ovat ne kohderyhmät, joita halutaan puhutella ja minkä asioiden korostaminen on tavoitteiden kannalta tärkeintä. Kuten aikaisemmassa kommentissa totesin, nainen voi saada huonon maineen hiekkalaatikolla, vaikka muualla olisikin ihan ässä. Kysymys jäi kytemään mieleeni: mitkä ovat sitten naisten kannalta ne tärkeät kohderyhmät, kenen mielipiteillä on merkitystä.

Jos tarkastellaan asiaa "uranaisten" eli koulutettujen ja ammatillista etenemistä haluavien naisten kannalta, tulee näkökulmaksi valita miten nainen nähdään työmarkkinoilla ammatillisesti. Eikö niin? Tulisiko naisen siis eristää itsestään vain ammatilliset ominaisuudet, ja unohtaa naisellisuus ja toisaalta lapset? Vai onko uran kannalta positiivista sujauttaa CV:hen ja verkkoprofiileihin kokonaisvaltainen ihmiskuva, missä lapset ovat olennainen osa elämää ja nainenkin näyttää naiselliselta ja nätiltä?  

Valitsin tarkasteluun kaksi eri muuttujaa: äitiyden ja uran. Akseleiden ääripäässä olivat "uran merkitys tärkeä-vähäinen" ja "äitiyden merkitys tärkeä-vähäinen". Tarkastelunäkökulma oli siis yhteiskunnallisten mielikuvien ja median välittämien naiskuvien kautta. 

Kärjistävinä esimerkkeinä poimin kuhunkin lohkoon neljä hyvin erityylistä naista: Sari Baldauf, Johanna Tukiainen, Nina Mikkonen sekä Michelle Obama. Tarkoitus oli lähinnä herättää keskustelua naisten "lokeroinnista" ja siitä, onko äitiys naisille työelämässä plussaa vai miinusta. Samoin tarkoitus on herättää keskustelua siitä, voiko nainen itse vaikuttaa omaan positiointiinsa ja miten helppoa tai vaikeaa on lokerosta toiseen siirtyminen? 

Uraäidistä kotiäidiksi siirtyminen voi olla toisaalta toivottu nautinto tai tuskainen luopuminen ammatillisista unelmista. Kotiäidistä uraäidiksi siirtyminen voi olla toive, mutta työntantajien asenteiden puolelta hyvinkin hankalaa. Entä nainen, joka ei profiloidu uranaiseksi eikä myöskään perheen kautta? Johanna Tukiainen oli vain yksi esimerkki tästä ryhmästä, yhtä hyvin siellä voisi olla esim. henkisten arvojen perässä vaeltamaan tai vapaaehtoistyöhön hakeutuvat henkilöt. 

Michelle Obaman malli todella monipuolisesta naisesta on mielenkiintoinen. Samaan lokeroon voisi ehkä laittaa mm. Pia-Noora Kaupin ja muutamia muita politiikan eturivin naisia. Liike-elämästä tätä yhdistelmää harvemmin näkee. Onko siis kuitenkin niin, että liike-elämässä äitiys nähdään taakkana, ja sitä ei ainakaan olisi hyvä ammatillisessa profiilissa korostaa? Toisaalta, vaaditaanko naisilta yhteiskunnallisesti näitä kaikkia? 

Nämä ovat siis lähinnä retorisia kysymyksiä. Toivottavasti tämä herättää ajatuksia ja keskustelua. Sillä kuten vanha totuus on: yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Profilointi ja johdonmukaisuus imagossa on tärkeää. 

Autenttinen tuppeensahattu lautakasa mediajahdin kohteena

Keskiviikko 30.9.2009 klo 9:14 - Heli Sirkiä

En tiedä itkeäkö vai nauraa seuratessani "Vanhasen Matin" ja "pääministeri Vanhasen" roolileikkiä mediassa. Nolottaa. HS:n politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari kirjoitti tänään osuvasti Vanhasen imagonrakennuksesta Vallan liikkeet kolumnissaan. Vuonna 2003 meille maalattiin mielikuva ruutupaitaisesta "hyvän elämän apostolista" keskellä vehreää maaseutumaisemaa. Tänään saamme lukea vallasta tiukasti kiinni pitävästä ja faktoja peräänkuuluttavasta pääministeristä. Hyökkäys on paras puolustus, sanotaan. Ydinviestiksi on muodostunut keskustelu sästysmajatyyliin/1135249671246">tuppeen sahatun laudan määritelmästä. 

Ajatella. Tuppeensahattu lautakasa on joutunut sopuleiden mediajahdin kohteeksi. 

Muistanpa minäkin hyvin, miten tarina "omin käsin" rakennetusta talosta kerrottiin. Ja nyt vedotaankin sitten vaalikirjaan, jossa on sanottu että talo n rakentamiseen on käytetty myös paljon ammattiapua. Muistan myös miten ex-rouva laittoi eroilmoituksen STT:n kautta. Aika merkillinen tapa tiedottaa erosta. Ehkä kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää?

Eivät kansalaiset ole tyhmiä. Eivät toimittajat ole tyhmiä. Miksi meille sitten yritetään tällaista "tarinaa" syöttää? 

Autenttiselle henkilöbrändäykselle tämänkaltaiset "spin doctor" kieputukset tekevät hallaa. Aidossa henkilöbrändäyksessä lähdetään henkilön omasta visiosta, tahtotilasta ja periaatteista. Tarinat ovat tosia, ja henkilön mainetta mitataan teoilla. Action speaks louder than words; teot puhuvat puolestaan eikä tehtyä saa tekemättömäksi.

Aidoille ja totuudenmukaisille johtajille on tilausta.

Poliitikassa sellaisesta voi näköjään vain haaveilla. Sen sijaan yritysmaailmassa suoraselkäiset ja luotettavat johtajat voisivat nyt kerätä ansaitut bonuspisteet ja kartuttaa yritysten goodwillia ja luottamuspääomaa toimimalla reilusti ja avoimesti, rakentamalla aitoa ja positiivista yrityskuvaa sekä hyvää työyhteisöä ja yrityskulttuuria. Siitä on valtavasti hyötyä tulevan työvoima- ja talenttikilpailun kohdatessa.

Tämä sotku tekee ison karhunpalveluksen luottamusyhteiskunnalle. Aikana, jolloin voimavarat pitäisi keskittää ihan muuhun kuin lautakasoista kinaamiseen. 

Suomalaisten poliitikkojen aitous ja uskottavuus

Maanantai 28.9.2009 klo 12:28 - Heli Sirkiä

Vaalirahoituskriisi on vellonut jo niin pitkään, että moni on menettänyt mielenkiintonsa. Maku on mennyt jo kauan aikaa sitten. Jos kerran asiaan ei voi äänestäjänä mitenkään vaikuttaa, niin miksi itseään ärsyttää moisella?

Puutun nyt kuitenkin pääministeri Vanhasen käytökseen, sillä hänen eiliset lausuntonsa ja venkoilunsa alkaa olla jo hävettävää Suomi-kuvankin kannalta.

Ensin herra ministeri valehtelee tavanneensa ex-naisystävänsä huonekaluliikkeessä eikä netissä, sitten kehtaa haastaa hänet oikeuteen. Sitten tekstarikohu ja äkkikihlat; äkillisiä oivalluksia eläkeiän nostosta Lapin hohtavilla hangilla, ja lukuisia takinkääntämisiä. Uskooko kukaan enää mitä hän sanoo? 

Ja nyt tämä kielikukkanen: 

"Epäselvä muistikuva ei ole yhtä kuin valehtelu."

Anneli Jäätteenmäki puhui niin totta kuin hän osasi, ja sai lähteä. Nyt meillä on muistihäiriöinen Vanhanen. Mielenkiintoista nähdä kuinka asia ratkeaa.

Twitter istä löydettyä:

"Finnish government suffers from a severe, but earned credibility crisis: taxpayers' money "stolen" and used into election campaigns."

Reilu meininki!

Googlelta online-maineenhallinta työkalu

Lauantai 16.5.2009 klo 12:27 - Heli Sirkiä

Talouselämää selatessani huomasin Marko Erolan mielenkiintoisen jutun "Google talloo Facebookin". Mitä mitä, ajattelin. Google on siis kehittänyt uuden työkalun online-maineenhallintaan, Google Profile.

Lisää mielenkiintoista luettavaa löytyy Marko Erolan Tietoviikon artikkelissa: "Luo Google-profiili, niin hakujätti tietää sinusta pian kaiken".

"Kun teet itsellesi profiilin, hakutulosten viereen tulee se, mitä itse haluat mitä itse haluat muiden sinusta tietävän (ajattelevan)".

"Online-maineenhallinta on iso trendi. Mutta Googlella voi olla isompikin tavoite: Facebook'in nitistäminen sosiaalisena mediana".

Aika näppärää. Ja läpeensä kaupallista - se antaa mahdollisuudet erittäin tarkasti kohdentuvaan mainontaan. 

Samoja työkaluja voisi erinomaisen hyvin käyttää työnhakuun, oman osaamisen ja pk-yritysten markkinointiin ja yhteistyökumppaneiden löytämiseen. Kuinka moni (Suomessa) niin tekee?

Michelle Obama ja uudelleen brändätty naisen malli

Sunnuntai 12.4.2009 klo 10:26 - Heli Sirkiä

Näköjään Pääsiäisenä olen jumittunut tähän tyyli/imago osioon ja koulutettujen naisten imagokysymyksiin. Psykologi Peggy Drexler Cornell Medical School'ista on kirjoittanut erinomaisen artikkelin "mom-in-chief" Michelle Obamasta modernin naisen roolimallina: "There is Something About Michelle".

Tämä nainen uskaltaa aidosti olla mitä on - koulutettu uranainen ja äiti. Hän ottaa kantaa rohkeasti naisena olemiseen, menemättä perinteiseen kotiäiti-miehen-tuki roolimalliin. Pukeutumista ja tv-haastatteluja myöten.

Hän antaa piut paut huippudesignereille, ja haluaa itse päättää tyylistään tai luottaa boutiquen pitäjä Ikram Goldmanin valintoihin. Noh, ehkä kuningatarta ei ihan kannattaisi mennä moikkaamaan villapaidassa, kuten Oscar de la Renta totesi. Hienoa kuitenkin, että hän ei suostu tuotteistettavaksi miehensä statistiksi. 

Mielenkiintoista on myös ero Hillary Clintonin imagoon. Hänestähän syntyi aikanaan kova, feministinen mielikuva. Michelle Obaman kuva taas on täysin päinvastainen: lämmin, välittävä ja silti mielipiteissään hyvin jämpti. Nainen joka ei pompi, mutta asettaa rajat pehmeän itsevarmasti. Hänestä huokuu samaan aikaan sekä lämpö että itsevarmuus. Hyvin matriarkaalista, eikä lainkaan huono asia. 

Entä meillä Suomessa? Täällä kinataan edelleen siitä, onko naisen paikka kotona lapsia kasvattamassa riippumatta siitä mikä on hänen koulutuksensa. Kyllä se vain niin on, että jos nainen luopuu unelmistaan (työ/ura) lasten vuoksi, niin harva voi säteillä onnellisena.  Lapsetkin ovat onnellisia, kun äiti on onnellinen.

Nainen voi olla ammatillisesti pätevä, näyttää naiselta ja olla hyvä äiti.

...tosin käytännössä se kyllä vaatii varmaankin kohtuullisen tilin, kotiapulaisen, lastenhoitajan ja hyvän tukiverkoston - aivan kuten miehelläkin on aina ollut kodinhoitojoukot tukenaan;)

The Spring of 69

Perjantai 27.3.2009 klo 8:38 - Heli Sirkiä

Jo pelkkä Vanhasen viestikohun uutisointi eilen sai minut toteamaan "Oh no, not again"! Mutta kyllä tämän aamuinen Vanhasen ja Mertalan kihlausuutisointi veti aivan sanattomaksi.

Miten voidaankin taas tuplamokata?

Eikö sitä kihlausta olisi voinut vähän parempaan aikaa ajoittaa? Nyt valitettavasti tästä tulee taas uusi "Matti-vitsi".

*huokaus*

Asiat voisi tehdä toisinkin - kuten Niinistö toiminnallaan osoitti.  

Samaan aikaan Suomessa...

Perjantai 13.3.2009 klo 10:06 - Heli Sirkiä

Kun Italiassa hehkutetaan Paasilinnan teoksia ja tekstin nerokkuutta ja kysytään "mikä Paasilinnan kirjojen hahmo sinä olisit", niin Suomessa kirjailija saa julkisuutta rattijuopumuksen ja kapakkariidan vuoksi käräjillä.

Facebook ryhmän italialainen vetäjä pyyteli kaikkia mahdollisia linkkejä, jotta saadaa lavennettua kuvaa tästä kirjailijasta. Noh, ehkä kuitenkin jätämme tämän tiedon Suomeen.

Googlettiko asiakas sinut housut kintuissa?

Torstai 5.2.2009 klo 20:42 - Heli Sirkiä

Sosiaalisen median kehityksen myötä yksityiselämän ja työminän erottaminen tulee yhä haasteellisemmaksi. On vaikea sanoa, kirjoittaako henkilö blogissaan ammattiroolissaan vai yksityishenkilönä, tai miten paljon on hyvä ’avautua’ Facebookissa. Kysymys kuuluukin: missä määrin työnantaja voi puuttua siihen, miten hänen työntekijänsä netissä esiintyy?

Kuvitellaanpa seuraava tilanne: henkilö on kavereidensa kanssa ollut hauskoissa pikkujouluissa. Siellä sitten tuli ikuistettua valokuva, jota voi hauskana vitsinä lähettää kaveripiirissä.

Entäpä jos kuva päätyykin nettiin? Ja seuraavan päivän ensimmäinen asiakkaasi onkin googlettanut sinut edellisenä iltana, ja hän mainitsee kuvasta tapaamisen loppupuolella, hienon presentaatiosi jälkeen. Naamasi valahtaa kalpeaksi, ja mietit mitä sanoa.

Tuleeko sulkia hattuun? Miten pomosi reagoi? Miten se vaikuttaa tulevaisuuteesi siinä firmassa tai pidemmällä aikajänteellä?
Onko näillä asioilla oikeasti väliä, vai missä menee raja?