Viestintä on johtamista... ja vuorovaikutusta

Maanantai 3.5.2010 klo 11:30 - Heli Sirkiä

Teneriffan lento-onnettomuus vuonna 1977 sekä Challenger-sukkulan tuhoutuminen vuonna 1986 ovat molemmat traagisia esimerkkejä sekä viestinnän merkityksestä että johtamisesta ja päätöksenteosta. Teneriffan onnettomuudessa viestintäkatkos johtui ilmeisesti virheellisestä tulkinnasta ja kapteenin lähtöpäätöksestä sankassa sumussa. Challenger-sukkulan kohdalla taas tiedettiin riskit säätilan vaikutuksesta tiivisterenkaisiin ja silti tehtiin laukaisupäätös. Seuraukset olivat tuhoisat. 

Johtamisella ja viestinnällä on kriittinen merkitys myös Suomen kilpailukyvylle, kuten YLEn entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner kirjoitti 1.5. HS Sunnuntaidebatissa. Hän peräänkuuluttaa avointa kommunikaatiokulttuuria, jossa strategia on vain suuntaa-antava ja kaikkien selkeästi ymmärrettävissä. Uuden ajan strategian on oltava ketterä muutoksille nykyajan monimutkaisessa ja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Perinteinen, jäykkä strategia-ajattelu on Jungnerin mukaan kuin "viritelty urheiluauto, jolla sitten ajetaan täyttä vauhtia seinään". Näin käy, jos johdolla ei ole selkeää tilannekuvaa eikä organisaatio kykene nopeisiin muutoksiin tiedon puutteessa.

Nopea muutos organisaatioissa on mahdollista vain, jos ihmisillä on tieto ja ymmärrys, missä organisaatiossa mennään. Pussi päässä on vaikea kenenkään olla strategisesti ketterä johdettava. Päinvastoin, jatkuva muutos ja epävarmuus lisää stressikuormitusta. Kuten Jungner toteaa, paras tilannekuva on työntekijöillä ja keskijohdolla. Laadukkaiden päätösten kannalta olisi siis tärkeää osallistaa organisaation jokainen toimija tiedon jakamiseen ja myös kommunikoida tietoa avoimesti ylhäältä alas. Välineistä se ei ole kiinni.

"Tieto on valtaa" on eilisen mantra. Nykyorganisaatioiden tulisi ajatella: Tieto on hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn avaintekijä. Jos organisaatio olisi keho, niin informaatio olisi veri. Jos veri ei kulje, ovat sekä yksilön että organisaation toimintakyky ja elinkaari uhattuna. Viestintä on liikkeenjohdon strateginen voimavara, like it or not. 

Innostuksen kielioppi

Tiistai 27.4.2010 klo 9:59 - Heli Sirkiä

Jatkona eiliselle pohdinnalle sitoutumisesta ja sitouttamisesta, pohdin tänään innostumista ja innostamista. 

Yksi parhaita artikkeleja, mitä aiheesta olen lukenut on Jay A. Congerin Inspiring others: The Language of Leadership. Kyseinen artikkeli oli erään MBA-kurssin oheislukemistona Peter Sengen Fifth Disciplinen lisäksi. Kurssin teemana oli oppiva organisaatio kilpailukyvyn mahdollistajana. 

Sosiaalisen median aikana viestintä ja innostus ovat yhä tärkempiä tekijöitä organisaation menestyksen kannalta. Enää emme voi johtaa pelolla ja kielloilla. Jotta organisaatio pärjäisi kansainvälisessä kilpailussa, sillä täytyy olla innostuksen ja jatkuvan kehittämisen kulttuuri. Myös yrityksen maineriskit liittyvät yhä vahvemmin johtamiseen ja työntekijöiden motivaatioon ja hyvinvointiin. 

Kuten alla kirjoitin, huippuyrityksillä ja huippu-urheilulla joukkuelajeissa on paljon yhteistä. Samoin luovilla aloilla. Tarvitaan sekä huippuyksilöitä ja heistä muodostuvia huippujoukkueita. 

Johtamisen yksi suurimpia haasteita on tehdä huippuyksilöistä saumattomasti yhteen pelaava joukkue. Tämä on perinteisesti ollut urheiluvalmentajien vahvuus. Yrityksissä vaikeusaste lisääntyy: henkilöstöjohtaminen kohtaa eri ikäisiä ja uran eri vaiheissa olevia henkilöitä. Yrityksen kannalta on siis tärkeää löytää oikeanlaiset henkilöt heidän yritykseensä ja sitouttaa heidät kehittymisen kautta. 

Halu uuden oppimiseen, avoin mieli, strateginen ketteryys - siinä muutamia adjektiiveja jotka voisivat kuvata tulevaisuuden haluttuja työntekijöitä. Ikä sinänsä ei mielestäni ole merkityksellistä, pikemminkin kyky innostua ja innostaa. 

Maakuva lähtee itsetuntemuksesta ja kaverin kunnioittamisesta

Keskiviikko 2.9.2009 klo 9:09 - Heli Sirkiä

"Hyvän maakuvan luominen vaatii itsetuntoa" otsikoi Helsingin Sanomat tänään kotisivun uutisissaan. Kyse on tietysti Suomen maabrandi-projektista. Työryhmä kävi eilen Meri-Rastilan koulussa kuulemassa tulevaisuuden lupausten näkemyksiä Suomi-kuvasta.

"On katsottava 20 vuotta eteenpäin ja katsottava, mitä pitää tehdä, jotta saisimme Suomi-kuvan sitä kautta paremmaksi. On lähdettävä siitä, että Suomi kansakuntana mielletään oikein" sanoo Ollila.

Kuten muissakin autenttisissa eli tosiasioihin perustuvissa brandiprojekt advanced/langs/fi.js"> eissa, kyse on siis vahvuuksien löytämisestä, heikkouksien kehittämisestä ja hyvien puolien viestinnästä oikeilla keinoilla oikeille tahoille.

Omat vahvuudet tiedostettava ja uskallettava myös viestiä

Aiemmin kesällähän Ollila ja Ahtisaari totesivat, että kommunikaatio ja erilaisuuden sietokyky ei ole suomalaisten vahvuus, sekä peräänkuuluttivat suomalaisilta parempaa itsetuntoa ja toistensa auttamista. Tässä olen samaa mieltä. 

Yksilö- ja yritystasolla meillä löytyy osaamista. Mutta olisi suotavaa, että se myös uskallettaisiin sanoa ääneen. Muutos lähtee aina yksilöistä. On tiedettävä, mitä haluaa ja miten taitojaan voi kehittää päästäkseen kohti unelmaansa.

Yrityksissä haaste on vielä kovempi. Globaalissa kilpailussa kestävän kilpailukyvyn omaavat yritykset tietävät, miten luoda muutakin lisäarvoa maalleen ja maailmalle kuin raha; niissä vallitsee luottamus, keskinäinen kunnioitus ja huippulaatu.

Ei huonoja ominaisuuksia maakuvallekaan.

More thoughts about self-knowledge and its impact on sustainable competitive advantage: www.helisirkia.wordpress.com

Markkinointi ja asiakaspalvelu kilpailuedun ytimessä

Lauantai 1.8.2009 klo 9:32 - Heli Sirkiä

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa Tallinnassa. Ihan vaan tuulettumassa ja haistelemassa muutoksen tuulia. Mielikuvani virolaisista on ollut pitkään, että he ovat vaatimattomia, kohteliaita ja kovia tekemään töitä. Ainakin virolaiset naiset, joihin olen törmännyt erilaisissa palveluammateissa: myyjinä, siivoojina ja ravintoloissa.

Ihastelin jälleen ravintoloiden henkilökunnan työasuja, pöytiin tarjoilua, kohteliaisuutta ja ammattitaitoa. Hymykin kuului hintaan. Tosin tunnustan puhuneeni englantia. Sillä kielellä tuntui saavan parempaa palvelua kuin suomea änkkäämällä. Ruoka oli erinomaista, samoin kahvi loiden kakut aivan taivaallisia ja kahvikin hyvää.

Samoin olin aivan otettu erään koruliikkeen ystävällisestä, mutta hyvin myyvästä asiakaspalvelusta. Tytöt esittelivät todella asiantuntevasti tuotteita ja osasivat vastata kysymyksiini. En todella ollut suunnitellut ostavani mitään, mutta niin hyvin he työnsä tekivät että melkein minun teki mieli maksaa heille siitä asiakaspalvelusta ostamalla tuo 200 euron tuote, joka ei todellakaan ollut budjettini rajoissa. En siis ostanut, mutta ehkä tulevaisuudessa saatan palata liikkeeseen, sillä sain mukaani vielä käyntikortinkin ja niin hyvän muistijäljen siitä liikkeestä ja tuotteista.

Samaan aikaan Suomessa on tarjolla itsepalvelukahviloita, joissa pääosassa tuntuu olevan tiskin takana oleva myyjä eikä suinkaan asiakas. Tämän päivän Hesarin yleisönosastolla oli turkulaisen Jukka Westermarckin kuvaava kirjoitus palvelun laadusta rakentamisen ja sisustamisen toimialalla. Hän kysyy täysin oikeutetusti: "Mihin on hävinnyt myyjien ammattiylpeys ja -taito? Tässä taitaisi olla uusi elinkeino: toimittaa tilaajalle sitä, mitä hän oikeasti tilasi ja vielä oikean määrän". Toimitusajoista ja hymystä nyt puhumattakaan :)

Junioriurheilua, tangoa ja voitontahtoa

Maanantai 13.7.2009 klo 11:17 - Heli Sirkiä

Kesä on jo pitkällä ja takana on paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Erityisen paljon olen tänä kesänä pohtinut unelmien ja voitontahdon merkitystä ihmisen menestykselle.

Junioriurheilun riemua

Viime viikko vierähti nopeasti Helsinki Cupin parissa - oli upea katsoa miten nuoret paloivat innosta pelata ja taistella voitosta rakkaan lajinsa parissa. Kentän reunalla tein mielenkiintoisen havainnon - vaikka toiset joukkueet olivat selkeästi teknisesti parempia, niin merkittävämpi tekijä näytti olevan oikea asenne ja voitontahto!

En varmaan koskaan unohda sitä, miten kysyin eräältä oman pojan 10v joukkuekaverilta matkalla peliin: "kuka tekee ensimmäisen maalin". Hän oli hetken hiljaa, ja sanoi reippaasti: "Minä". Ja niin muuten teki! Ei mitään väliä, vaikka vastustajalla oli maalisuhde 46-0. Onneksi me vanhemmat osasimme pitää omat 'realistiset' ajatukset sisällämme. Peli päättyi huikean tsempin jälkeen 2-1. Ikävä sanoa, mutta en olisi ikinä uskonut poikien taistelevan niin hyvin. Olin siis jo etukäteen luovuttanut poikien puolesta. Onneksi lapset eivät toimi näin :)

Tangokuningas on todellinen sankari

Toinen koskettava menestystarina tulee Seinäjoen Tangomarkkinoilta. Vaatimattomista oloista itsensä yleisön ja tuomareiden sydämiin laulanut Amadeus Lundberg on todellinen Voittaja - erittäin lahjakas nuori mies, jolla on sekä lahjoja että intohimoa musiikkiin.

Kun luin uutisen lehdestä en voinut uskoa sitä todeksi - ja pakostakin tulivat kyynelet silmiin. Erityisen kunnioitettavaa on, miten hän lehtihaastattelussa toteaa: "En tehnyt tätä vain itseni vuoksi, sillä haluan auttaa läheisiäni voittoni myötä". Voittajalla on siis myös itseään suurempi päämäärä. Nostan hattua ja toivotan Amadeukselle pitkää ja menestyksekästä uraa Suomessa ja kansainvälisestikin! 

Kenessä on liike-elämän voittajamateriaalia?

Junioriurheilun ja musiikin ohella olen miettinyt myös Suomen taloudellista tilannetta ja voitontahdon siirtämistä sinne. Mihin meillä aikuisilla on kadonnut tuo terve kilpailuvietti ja usko unelmiin?

Kun 90-luvulla aloittelin imagokonsulttina, eräs inspiraationi lähde oli Debra Bentonin kirjan "Lions Don't Need to Roar". Eräs kirjan kappaleista oli nimeltään 'Expect to be Accepted'. On muuten hienosti sanottu, ja pätee edelleen. Debralta on juuri ilmestynyt uusi kirja "CEO Material: How to Be a Leader in Any Organization" jota suosittelen aiemman kokemukseni perusteella lämpimästi. Uskon että niitä oppeja voi soveltaa elämässä laaja-alaisemminkin.

Tänä aamuna löysin vuoden vanhan Talouselämän artikkelin "Voitontahto vie menestykseen". Sen luettuani päätin kirjoittaa tämän blogikirjoituksen. Kannattaa lukea artikkelin ainoa kommentti. Toivon vilpittömästi, että se ei kuvaa tämänhetkistä suomalaista asennetta.

Kilpailu on kovaa - nyt tarvitaan sekä unelmia että voitontahtoa!

Voiko maata markkinoida - ja pitäisikö?

Lauantai 7.2.2009 klo 11:27 - Heli Sirkiä

Jatkan tästä lempiaiheestani - maabrändistä.

Suomalaisillehan on ollut tyypillistä ajatella, mitä muut meistä ajattelevat. Olipa se sitten naapuri, työkaveri tai potentiaalinen deittikumppani.

Keskustelu Suomi-kuvasta ja brändistä on käynyt vilkkaana viime syksystä. Enimmäkseen olen havainnut närää "mokomaa hömpötystä" kohtaan. Kysyinkin jo aiemmin, että mitä pahaa siinä on, että meillä on osaamista ja siitä myös muille kerrotaan.

Mikä ihmeen maabrändi?

Maabrändissä sinänsä ei ole mitään uutta. Käsitteen lanseerasi Simon Anholt artikkelissa "N ation-brands of the twenty first century" vuonna 1998. Negatiivisen maamielikuvan vaikutuksista tuotteisiin on tutkinut mm. professori Jill Klein INSEADissa.  

Suomi osallistui keväällä 2008 ensimmäistä kertaa tähän kansainväliseen Anholt-GFK Roper Nation Brands Index -nimiseen laajaan maamielikuvatutkimukseen. Tulokset julkaistiin syyskuussa ulkoasiainministeriön verkkosivuilla.

Menestyvästä maabrändistä on tuossa ihan naapurissa hyvä esimerkki: Ruotsissa on kukoistava turismi, musiikki- ja viihdeteollisuus, vähittäiskaupan konseptiketjuja ja kansainvälisiä tv-formaatteja!

Dagens Nyheterin mukaan Ruotsi on myös ohittanut perinteisesti suositut matkailumaat, Portugalin ja Espanjan.

Ruotsissa on myös menestyvä musiikkiteollisuus. Onneksemme maailmalla Suomi on myös saanut tunnettuutta musiikistaan, nimenomaan musiikin tekijöistä. Ei vain klassisesta vaan myös muusta musiikista. Co-writing workshopeja on jo toteutettu, ja uusia menestystarinoita myös artistipuolella on lähdössä lentoon erityisesti raskaamman rockin puolella.

Dagens Nyheterin mukaan turismista saadaan enemmän tuottoja kuin henkilöautojen viennistä. Lähteenä mainitaan YK:n alainen World Tourism Organizationín barometri. Olisiko tässä aineksia myös kuntatalouden kehittämiseen?

Kuka vastaa Suomi brändin menestystarinasta? 

Ennen maakuvasta vastasivat pitkälle hallitukset tai valtiot. Nykyään sitä luovat sekä yritykset että yksittäiset kansalaiset. Tai kunnan päättäjät. Suomi brändi on siis yhteisöllinen asia.

Toisaalta Suomikuvan perustaa rakennetaan niillä poliittisilla päätöksillä, jotka mahdollistavat sekä osaamisen, hyvinvoinnin että antavat edellytykset yritysten toiminnalle. Toisaalta vastuun kantaa jokainen suomalainen omalta osaltaan.

Suomikuva ei ole mainostemppu, päälleliimattu "imagokuori", vaan se heijastaa monia yhteiskuntamme asioita. Korkeiden virkamiesten käyttäytyminen, päätoimittajan irtisanominen, nuorten miesten epätoivoiset viimeiset teot. Imagoa on vaikea, tai oikeastaan mahdoton hallita. Varsinkaan tietoyhteiskunnassa. Uutiset ja kuvat levivät netin välityksellä salamannopeasti.

Kaikesta negatiivisista tapahtumista huolimatta, Suomessa on huimasti hyvää osaamista. Mielestäni sitä pitäisi markkinoida.

Lisätietoja: Suomen raportti 2008 MEK:in sivuilla