Digitaalinen jalanjälki ja tulevaisuuden yritykset

Maanantai 24.5.2010 klo 12:58 - Heli Sirkiä

Et ole olemassa, jos et näy Googlessa!" Näin lataavat Digitaalinen jalanjälki kirjan kirjoittajat Antti Isokangas ja Riku Vassinen. Teos on mielenkiintoinen ja käytännönläheinen yleiskattaus sisältömarkkinointiin sekä yritysten maineenhallintaan. Se antaa erinomaisen käsityksen, miten isosta liiketoiminnan muutoksesta sosiaalisessa mediassa ja digimarkkinoinnissa oikeastaan on kyse. 

Unohda kotisivut ja keskity laadukkaaseen sisältöön

Yksi kirjan kantava ajatus on laadukkaan verkkosisällön merkityksen ymmärtäminen markkinoinnissa ja kaikessa liiketoiminnassa. Digiajan markkinoijan on kyettävä siirtämään ajattelunsa 360 asteen kampanjaviestinnästä 365 päivän läsnäoloon ja dialogiin eri sidosryhmiensä kanssa; on hallittava sekä hakukoneet että ymmärrettävä syvemmin ihmisten verkkokäyttäytymistä ja kuluttajakäyttäytymistä yksilötasolla. Digiajan yrityksen on opittava kuuntelemaan ja kyettävä avoimeen vuoropuheluun sosiaalisessa mediassa niin sisäisten kuin ulkoistenkin sidosryhmien kanssa. 

Mitä Audi ja Kiesi olisivat voineet tehdä toisin?

Kirja antaa kiitettävästi erilaisia markkinointi ja maineenhallinta esimerkkejä meiltä ja muualta: Reino-fanisivut, Hurtta Collection , ujo miljonääri etsimässä kadonnutta daamia lehti-ilmoituksella, Ford Fiesta Movement, Niilin Hanhet, jne. Omat suosikkini esimerkeistä ovat Esko Kiesin vaihtoehtoinen toimintamalli sekä Pepsin Refresh Everything -sosiaalisen median kampanja. 

Daily Diegon blogista "Jos ei Audia, niin seitsemän sentin Corolla" oli tarjolla muutamia vaihtoehtoisia malleja, jotka myös kirjassa mainitaan. Mutta kenelle olisi tullut mieleen ostaa kriisin ajaksi käyttöönsä hakusanat "esko kiesi" ja käyttää se firmansa mainokseen tai maineenhallintakampanjaan? Nerokas veto. Hakuja tuolla nimellä tuli päivässä yli 10.000 ja niin monta kertaa Daily Diegon mainos näkyi ihmisille. Ei huono vaihtoehto uudeksi maineenhallinnan malliksi tai idea kohun hyödyntämiseksi luovalle markkinoijalle. 

Tämä esimerkki korostaa nopean reagoinnin merkitystä. Mitä esimerkki sitten vaati ja tuotti mainostoimistolle?

• Blogin kirjoittamiseen kului ammattilaiselta 34 minuuttia, hakusanojen ostamiseen 7 minuuttia. Tekstin levittäminen kosketuspisteiden kautta 10 minuuttia.  
• Kokonaisaika: 59 minuuttia
• Kokonaisbudjetti: 30 euroa
• Tulokset: Yli tuhat uutta kävijää Diegon blogiin ja pysyväksi jäänyt kävijämäärien nousu. Sisältö levisi viraalisti ja se sai mainintoja eri medioissa.

Miksi tämä kirja kannattaisi lukea

Kaikki Pelaa ja junioriurheilun varainhankinnan kehittäminen

Keskiviikko 5.5.2010 klo 21:01 - Heli Sirkiä

Huhtikuussa julkaistun Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan nuoret aloittavat urheilun yhä nuorempana ja sitä harrastetaan seuroissa yhä enemmän. Urheilu vaatii sitoutumista yhä nuorempana, mikä väistämättä heijastuu myös vanhempien kalenteriin ja kukkaroon. Myös pelimatkat ovat osa lasten liikuntaharrastusta. E-11 ikäisillä yksi esimerkki on suosittu kesäkuussa järjestettävä jalkapallon Ålandia Cup Ahvenanmaalla. 

Jalkapallon toimintaa ohjaa mm. Palloliiton Kaikki Pelaa -ohjelma ja seurojen omat säännöt. Kaikki Pelaa -ohjelman arvopohja pohjautuu lapsen ja nuoren oikeuksiin, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus kannustavaan ja turvalliseen jalkapalloharrastukseen. Sen olettaisi kattavan myös matkat, jos joukkue päättää sellaisen tehdä. Erään seuran toiminnan tarkoitus puolestaan on muotoiltu näin:

"Seuran toiminnan tarkoituksena on edistää ja kehittää toimialueellaan liikuntakasvatusta tarjoamalla jäsenilleen mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa, herättää heissä oikeaa urheiluhenkeä sekä ylläpitää terveitä elämäntapoja ja pysyvää jalkapalloharrastusta."

"Seura suhtautuu jäseniinsä tasapuolisesti heidän syntyperästään, uskonnostaan tai poliittisesta vakaumuksestaan riippumatta. Toiminnan tarkoitus ei ole taloudellisen ansion tai voiton hankkiminen siihen osallistuville."

Perinteisesti seurojen varainhankinta on turnausten järjestämistä, arpojen tai keksien tms. myyntiä, usein vanhemmilta toisille. Raha kiertää siis taskusta toiseen. Tietyissä lajeissa harrastusten kulut nousevat helposti suuriinkiin summiin. Jalkapallossa kulut ova vielä pienet, mutta silti helposti yli 500e vuodessa. Monelle tämäkin voi tehdä tiukkaa ja matkakulut ovat mahdottomia kattaa. Helsingin kaupunki tukee pienituloisten lasten liikuntaharrastusta 160 eurolla vuodessa. Yksinhuoltajien lapsia tukemaan on perustettu Tukikummit, joka myöntää kertaluontoisia avustuksia.

Miten toiminta sitten rahoitetaan?

Kannusta - Kuljeta - Kustanna on yleisesti vakiintunut ja hyväksytty malli. Seura- tai joukkuekohtaiset sponsorit ovat myös tyypillisiä. Vanhempien ja perinteisen varainhankinnan lisäksi on myös muitakin keinoja: Koripalloliitto on kehittänyt Menossa Mukana -verkoston ja eräs seura on järjestänyt yrityksille kohdennetun seminaarin, jonka lipputulot (250e) menevät lyhentämättömänä lajin tukemiseen. Fiksua, eikö totta? Voittaa keksien ja sämpylöiden vääntämisen. Varainhankintaa säätelee sekä verohallinnon ohje talkootyöstä, että seuran säännöt. Talkootyön periaatteen mukaan työn tuloksen pitää koitua yhteiseksi hyväksi. Mikään ei kuitenkaan estä yhtä tai useampaa henkilöä antamasta panostaan perheen harrastuksesta koituvien kulujen kattamiseen, jos hyöty koituu laajemmin koko joukkueen tai seuran hyväksi. Se ei ole korvamerkittyä rahaa verottajan tulkinnan mukaan. Varoja ei tarvitse jakaa tasan, vaan se on mahdollista kohdentaa tapauskohtaisesti.  

Jos on yrityksissä uusien ajatusten läpivieminen vaikeaa, niin samaa voi sanoa myös järjestöistä ja urheiluseuroista. Varainhankintaa voisi tehdä järkevämminkin ja säästää siten vanhempien rahaa ja aikaa sekä mahdollistaa kaikkien lasten osallistumisen myös matkoihin - riippumatta perheen taloudellisesta tai lapsen terveydellisestä tilanteesta. Joillakin lapsilla voi olla perussairaus (migreeni, diabetes), joka edellyttää huoltajan mukanaoloa. Heitä ei saisi jättää joukkueen ulkopuolelle. 

Sitoutumista, sitouttamista vai sitomista?

Maanantai 26.4.2010 klo 10:39 - Heli Sirkiä

Sitoutuminen ja sitouttaminen tuntuvat olevan päivän sana. Ihmisiltä odotetaan sitoutumista moneen suuntaan: hyviä työntekijöitä halutaan sitouttaa yrityksiin, harrastajia halutaan sitouttaa lajiin. Sitouttaminen on usein käytetty termi muutoksen yhteydessä, mutta mistä englannin sana committed oikeastaan tulee ja mitä se merkitsee?

Sanakirjan mukaan se kuvaa yleisimmin jollekin asialle omistautumista tai ihmiseen sitoutumista (committed to). Yleensä sanalla on vapaaehtoinen luonne, ja se kuvaa luottamusta ja vapaaehtoista sitoutumista. Mutta sanalla voi kuvata myös vaikkapa vankilaan lähettämistä (committed the felon to prison). Commited sanan etymologia tulee latinasta committere yhdistää, luottaa sekä toisaalta com + mittere lähettää. 

Sitoutuminen siis on tunneperäistä ja luottamuksen perustuvaa, eikö niin? Haluamme vapaaehtoisesti sitoutua ihmiseen tai asiaan, joka on meille tärkeä, rakas ja arvokas. Mitä pidämme arvossa, siihen panostamme ajallisesti ja rahallisesti, eikö vain? 

Sitouttaminen työelämässä

Työntekijöiden sitoutuminen ja sitouttaminen liittyy olennaisesti henkilöstöjohtamiseen ja kannustejärjestelmiin. Yrityksen strategian kannalta tärkeitä henkilöitä pyritään sitouttamaan sekä taloudellisilla että aineettomilla kannustimilla. Sanotaan, että sitouttava osapuoli pyrkii kannustejärjestelmillä laajentamaan velvollisuudentunnetta vapaehtoisesti yli työsopimuksen sisällön. Tällöin työntekijä on vapaaehtoisesti sitoutunut arvokkaaksi kokemaansa yhteiseen päämäärään. Työntekijöiden sitouttaminen on saanut osakseen myös arvostelua. Oikein tehtynä sen hyödyt ovat kuitenkin kiistatta suuremmat kuin haitat.

Mikä motivoi?

Niin työelämässä kuin yksityiselämässäkin sitoutumisella on vahvat motiivit. Koska työ on valtaosalle toimeentulon lähde eikä harrastus, raha on usein tärkein sitouttava tekijä. Yhteinen arvopohja ja oikeudenmukaisuus on mielestäni ehkä tärkein tunnetasolla sitouttava tekijä. Sitoutunut henkilö on myös maineenhallinnan kannalta tärkeä tekijä.

Ihmissuhteissa ja vapaaehtoistoiminnassa tekemisen motiivit eivät ole rahassa. Vaikka rahallista vastinetta osallistumisesta ei saakaan, odottaa ihminen yleensä jotain vastapainoksi; ystävyys tai perhesuhteet eivät ole terveellä pohjalla, jos vain toinen on antava osapuoli. Sama pätee organisaatioihin.

Urheilussa puhutaan myös paljon sitoutumista. Jos nuori urheilija haluaa huipulle, hänen on sitouduttava treeneihin. Kun aletaan puhua "jalkapalloperheen" sitouttamisesta, pitäisi sitouttavan tahon miettiä oikeasti ketä sitoutetaan ja miten - sekä kuinka paljon sitoutumista oikeasti on kohtuullista odottaa, kun toimintaa tehdään harrastepohjalla.

Miksi "amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus" on niin paha asia?

Lauantai 6.3.2010 klo 22:07

Laurea ammattikorkeakoulun lehtori Ossi Salin on tutkinut sosiaalipolitiikan alaan kuuluvassa väitöskirjassaan Tampereella yksilön sosiaalista identiteettiä suomalaisessa työelämässä. Tutkimuksen otantaan kuului kaksi eteläsuomalaista organisaatiota: toinen ammattioppilaitos, toinen huipputekniikan yritys. MTV3n uutisen mukaan tutkija analysoi 250 lomakevastausta ja 18 haastattelua.  

Hämmentyneenä ja hieman ärtyneenä olen lukenut, miten tutkimus on jotenkin kääntynyt muotoon "Tuoreen väitöksen mukaan amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus ei yllä vielä Suomeen, vaikka työelämän vaatimukset ovat tiukentuneet", kuten Iltalehti verkkokeskustelussaan kirjoittaa.

Mitä on amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus?

Kritiikki ja mielipiteet ovat arvokkaita ja hyvä jos keskustelua käydään, mutta rohkenen kysyä: mitä mahtaa olla se "amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus", jota lähes joka käänteessä tunnutaan kritisoitavan. Miksi se on niin kamalaa? Missään en myöskään ole nähnyt määriteltävän, mitä se on. 

Tietämättä tarkemmin, mitä Ossi Salinin väitöskirjassa on tutkittu, on vaikea asiaa tarkemmin kommentoida. Yksi asia uutisesta kuitenkin pomppasi silmiini: 

"Eniten ongelmia ulkoisen kuvansa suhteen on suorittavantyön tekijöillä ja niillä, jotka ovat epävarmoja työsuhteestaan."

Kyse siis lienee pätkätöistä ja työpaikan luottamuksen ilmapiiristä, eikä "minuuden muokkauksesta"? Lienee itsestään selvää, että jos ihminen joutuu usein vaihtamaan työtä, hän joutuu myös sopeuttamaan olemustaan ja sosiaalista identiteettiään aina uuteen työyhteisöön sopivaksi. Se on ilman muuta raskasta yksilölle. Varsinkin jos työpaikat ovat kulttuuriltaan hyvin erilaisia.

Et voi vaikuttaa siihen mitä muut sinusta ajattelevat...

Katsoin äsken Tim Gunn'in stailausohjelmaa, jossa vieraana oli tyylistään epävarma nuori nainen. Hän oli joutunut muuttamaan viime vuosina usein, ja sopeutumaan aina uuteen ympäristöön. Se näkyi myös hänen vaatekaappissaan. Jatkuva kameleontin elämä ja muiden miellyttäminen oli lopulta vienyt häneltä itsevarmuuden omasta tyylistään ja millainen hän voisi olla kauniina omana itsenään. 

Ohjelman kuluessa hän alkoi vakuuttua siitä, että hänen itsensä pitää löytää oma identiteettinsä ja vahvistaa sitä ulkoisella tyylillään. Emme pysty kontrolloimaan sitä, mitä muut meistä ajattelevat. Voimme vaikuttaa vain siihen, miten itsemme esittelemme. 

Tätä mielestäni "amerikkalaistyylinen imagonmuokkaus" parhaimmillaan on: itsetuntemuksen lisäämistä ja yksilön itsevarmuuden ja omanarvontunnon lisäämistä.  Sen soisi kyllä jo rantautuvan Suomeenkin. 

Kumpi on järkevämpää pitkässä juoksussa: itsensä muuttaminen vai työpaikan vaihtaminen? 

Lisää aiemmassa blogikirjoituksessa: "Vuorovaikutustaitoja vai minuuden muokkausta"

Nettiajan oivalluksia: Megafonista magneettiin

Torstai 28.1.2010 klo 11:36 - Heli Sirkiä

Osallistuin tänä aamuna markkinointikonsultti Jari Juslénin webinaariin "Miten rakennetaan verkossa toimiva digitaalinen markkinointikone". Olipa mielenkiintoista asiaa. 

Päällimmäisenä itselleni jäi mieleen eräällä dialla ollut kuva ihmisistä - asiakkaista. Internetin ja sosiaalisen median aikakaudella on viimeinkin pakko myöntää, että asiakas ja ostopäätöksen tekijä on kohderyhmän sijaan aina yksilö, ihminen. Tunnetko sinä asiakkaasi yksilötasolla; miltä he näyttävät ja millaisia ihmisiä he ovat? Ovatko he oikeasti kiinnostuneita tuotteistasi ja niiden tarjoamista ratkaisuista?

Webinarin alussa Jari esitti kuvan megafonista ja magneetista. Siihen kiteytyi erinomaisesti internetin haasteet ja mahdollisuudet. Enää ei tarvitse rahalla ostaa kallista mainosaikaa, mutta sen sijaan on kyllä opittava aivan uusia taitoja: on opittava luomaan kiinnostavaa sisältöä! Asiakkaan tajuntaan ei enää tunkeuduta huutamalla, huomio on ansaittava hyvällä sisällöllä: tekstillä, kuvilla ja videoilla. 

Law of attraction of Avatars

Aina ei ole niin, että vastakohdat vetävät puoleensa. Pikemminkin samoista asioista ja arvoista kiinnostuneet henkilöt ja yritykset löytävät netissä toisensa entistä tehokkaammin. Sitä olet, mitä julkaiset on mielenkiintoinen väittämä, ja olen sen valmis allekirjoittamaan.

Henkilöbrändi näkökulmasta on erittäin tärkeää luoda oikeanlainen virtuaalinen identiteetti. Meistä ihmisistä näkyy kuitenkin vain jäävuoren huippu, ja sen 10% ensivaikutelman perusteella meistä vedetään johtopäätöksiä niin Facebookissa kuin blogeissakin. 

Yksilön kannalta oman uran tai henkilöbrändin johtaminen on kuin maraton. Jos olet urasi aloittanut markkinointi-ihmisenä, nopea siirtymä laskentatoimen ammattilaiseksi voi vaikuttaa epäuskottavalta. Kuitenkin sen voi tehdä, suunnitelmallisesti ja hallitusti.

Sosiaalisen median eri kanavat voivat toimia erinomaisena "imagosiirtymänä". Sillä kuten tuote- ja yritysbrändeissä, myös ihmisten imagossa positiointimuutoksia kannattaa tehdä asteittain. Näinhän me ihmiset todellisuudessakin kehitymme ja muutumme ajan myötä. Samalla sisältöön tallentuu osaamistarinasi, ja luottamus sinuun osaajana vahvistuu.

Älä toitota tuotteistasi, vaan kerro mielenkiintoisia tarinoita. Näin sinusta tulee magneetti, joka vetää puoleensa samanhenkisiä ihmisiä - asiakkaina tai ystävinä.

Sosiaalinen media johtamisen näkökulmasta

Maanantai 7.12.2009 klo 21:53 - Heli Sirkiä

OP-Pohjola kantaa vastuuta

Sunnuntai 6.12.2009 klo 21:30 - Heli Sirkiä

Itsenäisyyspäivänä olemme tottuneet näkemään maamme johtavan lehden etusivulla jotain suomalaisuuteen viittaavaa. Yleensä se on ollut Suomen lippu tai jotain suomalaiseen työhön liittyvää. Tänä vuonna etusivulla oli nuori nainen, oletettavasti äiti, joka kantoi lasta reppuselässä. Teksti kuului: 

"Kun oikein ajattelee, niin kukaan ei selviä yksin".

Mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa? Kyseessä on OP-Pohjolan mainos. Teksti jatkuu kertoen, että suomalaisilla on ollut itsenäistymisemme ajoista lähtien vahva usko yhdessä tekemisen ja yhdessä pysymisen voimaan. Sekä: "yhdessä olemme enemmän hyvinä ja huonoina aikoina".

Haluaako OP-Pohjola tukea suomalaisia perheitä pysymään yhdessä, vai ovatko he kenties tulossa yksinhuoltajien tueksi kantamaan vastuuta? 

OP-Pohjola -ryhmä listaa arvoikseen ihmisläheisyyden, vastuullisuuden ja yhdessä menestymisen.

Perustehtävänään ryhmä määrittelee omistajajäsenten, asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävän taloudellisen menestyksen, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisen. 

Hienoa, jos OP-Pohjola tarjoa yhteistyötä myös yksinhuoltajille ja haluaa lanseerata uuden palvelutuotteen näyttävästi itsenäisyyspäivänä. Se olisikin hieno askel ja vahva eettinen kädenojennus suomalaiselta pankilta. 

Muusikoista mallia

Perjantai 27.11.2009 klo 11:59 - Heli Sirkiä

Perjantain kunniaksi kilahti anonyymi yhteydenotto sähköpostilaatikkooni. Henkilö, joka halusi tietää lisää yritysjohdon maineenhallinnasta. 

Hmm.. mitähän siihen voisi kommentoida. 

Radiossa soi Apulannan Viisaus ei asu meissä ja hetken kuluttua alkoi Yön Laulu rakkaudelle. Niistä inspiroiduin pohtimaan analogiaa johtamisen maailmaan. 

Perinteisestihän maineenhallinta mielletään kriisiviestinnäksi ja tulipalojen sammutteluksi. Itse näen sen juuri toisin päin: toimitaan niin että mitään kriisejä ei synny; rakennetaan positiivinen maine tekojen kautta.

Usein suomalaisten biisien sanoituksissa on aikamoisia helmiä. Niin näissä kahdessakin. YouTubesta löytyi pätkä Yön keikalta. Olli Lindholm antaa oivan esimerkin johtamisesta: bändiesittely vastaa oman tiimin esittelyä, biisin versiointi on hyvää tilannejohtamista ja lopussa näytetään mallia, miten asiakkaiden ääni kuuluu ja mitä innostaminen tarkoittaa. 

Hyvää viikonloppua! 

Naisten imago ja työnantajien odotukset

Perjantai 6.11.2009 klo 11:45 - Heli Sirkiä

Edellisen blogikirjoituksen kommenttien innoittamana aloin pohtimaan syvemmin naisten mainetta ja imagoa työmarkkinoilla henkilöbrändäyksen ja positioinnin kannalta. 

Mielikuvien hallinnan kannalta on tärkeää tietää, mitkä ovat ne kohderyhmät, joita halutaan puhutella ja minkä asioiden korostaminen on tavoitteiden kannalta tärkeintä. Kuten aikaisemmassa kommentissa totesin, nainen voi saada huonon maineen hiekkalaatikolla, vaikka muualla olisikin ihan ässä. Kysymys jäi kytemään mieleeni: mitkä ovat sitten naisten kannalta ne tärkeät kohderyhmät, kenen mielipiteillä on merkitystä.

Jos tarkastellaan asiaa "uranaisten" eli koulutettujen ja ammatillista etenemistä haluavien naisten kannalta, tulee näkökulmaksi valita miten nainen nähdään työmarkkinoilla ammatillisesti. Eikö niin? Tulisiko naisen siis eristää itsestään vain ammatilliset ominaisuudet, ja unohtaa naisellisuus ja toisaalta lapset? Vai onko uran kannalta positiivista sujauttaa CV:hen ja verkkoprofiileihin kokonaisvaltainen ihmiskuva, missä lapset ovat olennainen osa elämää ja nainenkin näyttää naiselliselta ja nätiltä?  

Valitsin tarkasteluun kaksi eri muuttujaa: äitiyden ja uran. Akseleiden ääripäässä olivat "uran merkitys tärkeä-vähäinen" ja "äitiyden merkitys tärkeä-vähäinen". Tarkastelunäkökulma oli siis yhteiskunnallisten mielikuvien ja median välittämien naiskuvien kautta. 

Kärjistävinä esimerkkeinä poimin kuhunkin lohkoon neljä hyvin erityylistä naista: Sari Baldauf, Johanna Tukiainen, Nina Mikkonen sekä Michelle Obama. Tarkoitus oli lähinnä herättää keskustelua naisten "lokeroinnista" ja siitä, onko äitiys naisille työelämässä plussaa vai miinusta. Samoin tarkoitus on herättää keskustelua siitä, voiko nainen itse vaikuttaa omaan positiointiinsa ja miten helppoa tai vaikeaa on lokerosta toiseen siirtyminen? 

Uraäidistä kotiäidiksi siirtyminen voi olla toisaalta toivottu nautinto tai tuskainen luopuminen ammatillisista unelmista. Kotiäidistä uraäidiksi siirtyminen voi olla toive, mutta työntantajien asenteiden puolelta hyvinkin hankalaa. Entä nainen, joka ei profiloidu uranaiseksi eikä myöskään perheen kautta? Johanna Tukiainen oli vain yksi esimerkki tästä ryhmästä, yhtä hyvin siellä voisi olla esim. henkisten arvojen perässä vaeltamaan tai vapaaehtoistyöhön hakeutuvat henkilöt. 

Michelle Obaman malli todella monipuolisesta naisesta on mielenkiintoinen. Samaan lokeroon voisi ehkä laittaa mm. Pia-Noora Kaupin ja muutamia muita politiikan eturivin naisia. Liike-elämästä tätä yhdistelmää harvemmin näkee. Onko siis kuitenkin niin, että liike-elämässä äitiys nähdään taakkana, ja sitä ei ainakaan olisi hyvä ammatillisessa profiilissa korostaa? Toisaalta, vaaditaanko naisilta yhteiskunnallisesti näitä kaikkia? 

Nämä ovat siis lähinnä retorisia kysymyksiä. Toivottavasti tämä herättää ajatuksia ja keskustelua. Sillä kuten vanha totuus on: yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Profilointi ja johdonmukaisuus imagossa on tärkeää. 

Maine ja yhteisön voima

Perjantai 30.10.2009 klo 10:59 - Heli Sirkiä

Silmiini osui eilen erään naistenlehden kansijuttu: "Suojele & paranna mainettasi". Pitihän se tietysti ostaa ja lukea. Jutussa oli haastateltu viestintäpsykologi Mirka Parkkista sekä yritysten maineenhallinnan asiantuntijaa Jouni Heinosta.

Jutussa puhuttiin siitä, miten maine syntyy halusimmepa sitä tai emme, ja miten julkisuuden henkilöt joutuvat väistämättä kestämään itseensä kohdistuvaa osin myös aiheetonta kritiikkiä. Hyvä ja systemaattisesti tekojen kautta rakennettu maine toimii kuitenkin suojana satunnaisia hyökkäyksiä tai inhimillisiä virheitä vastaan. Sillä totta han jokainen joskus "mokaa" - virheettömiä emme ole kukaan. Virheensä voi kuitenkin myöntää ja vilpittömästi pyytää anteeksi. Kun henkilö on aidosti sanojensa mittainen, hänen maineensa kasvaa. Kaikkia ei kuitenkaan voi eikä pidä miellyttää. 

Usein media luo henkilökuvan. Miksi Susan Ruususesta tuli silmissämme surullinen yksinhuoltaja, kun taas Sirkka Mertala kasvaa aamulenkkien ja kipeän menneisyyden kautta positiiviseen kuningatar-rooliin? Olisiko Ruusunen voinut toimia toisin ja jatkaa vaikkapa menestyvänä yrittäjänä yhteisön myötätunnon tuella? 

Mirka Parkkinen nosti hyvin esiin intohimon ja oman työn merkityksen. Hänen mukaansa tällaiset (naiset) määritellään tekemisensä kautta, ei miehensä kautta. Karita Mattila ja Paula Koivuniemi olivat esimerkkejä vahvasti ammatinsa kautta profiloituvista naisista. Parkkinen viittasi myös arkkityyppeihin: esim. Tanja Karpela edustaa hänen mukaansa Afrodite-tyyppiä, joka määritellään miesten kautta. Anne Brunila taas muistuttaa Pallas Athenea, joka profiloituu työnsä ja viisauden kautta. 

"Eihän siinä mitään haittaa ole, jos laittaa osaamisensa nättiin pakettiin" hän totesi haastattelussa. Ei olekaan, mutta mielestäni olennaista olisi se että paketti vastaa ihmisen sisintä ja tulevia tavoitteita; että se herättää halutunlaisia emotionaalia reaktioita kohdeyleisössä. Silloin tarinat, maine ja henkilö vahvistavat samansuuntaisesti toinen toistensa viestejä. 

Itse vastustan hieman arkkityyppi lokerointia henkilöbrändäyksen kohdalla: ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä ja elämäntilanteet vaihtelevat. Lisäksi elämän roolit ja painopisteet varsinkin naisilla vaihtelevat. Voimme toki luokitella ihmisiä eri lokeroihin, mutta yksikön itsensä kannalta on tärkeämpää se oikeanlainen paketointi ja toimintasuunnitelma kuin analysointi. Uranainen hiekkalaatikolla ei välttämätä herätä suuria sympatioita muissa äideissä. Hiekkalaatikko-yhteisössäkin voi saada huonoon maineen, vaikka toisaalla olisikin ihan ässä!

Toinen mielenkiintoinen havainto oli negatiivisen maineen syntyminen ja tahtomattaan yhteisön syntipukiksi joutuminen. Parkkisen mukaan tällainen henkilö ei välttämättä ole tehnyt mitään pahaa, hänessä vain saattaa olla jotain mitä pelätään, torjutaan tai vihataan. Kuulosta Animus-Anima jutulta. Tämä sama asia on askarruttanut mieltäni esim. nuorten kauniiden naisten osalta - usein nimittäin viehättävät naiset joutuvat työyhteisöissä mustamaalauksen kohteeksi täysin aiheetta. Toisaalta myös älykkäillä naisilla on hankalaa työyhteisöissä; on osattava pehmentää imagoaan ettei tule koetuksi uhaksi. Myös erilaisuus muodossa tai toisessa saattaa johtaa syrjintään, jopa kiusaamiseen. 

Jouni Heinonen kertoi hienon esimerkin omasta sidosryhmäpalautteestaan esimiesroolissa. Se sai hänet pohtimaan, miksi toiset kokevat hänet eri tavalla kuin toiset. Ratkaisuksi hän esitti vanhaa tuttua peiliin katsomista. Se toimii yllättävän hyvin, kunhan ihmiset uskaltavat antaa palautetta ja esimies pystyy sen rakentavasti käsittelemään.

Jutun ohjeet maineenhallintaan olivat selkeitä: niissä korostuvat luottamus, itsetuntemus, arvolähtöisyys ja harkittu viestintä. 

Yrityskuvan hallinta sosiaalisessa mediassa

Perjantai 9.10.2009 klo 8:56 - Heli Sirkiä

Nimerkki 'sosiaalista mediaa opetteleva' lähetti eilen mielenkiintoisen kysymyksen:

"Kannattaako yrityskuvaa lähteä "hallitsemaan" sosiaalisessa mediassa vai kannattaisiko mahdollisesti vain olla mukana ja vaikuttaa myönteisesti omalla läsnäolollaan?"

Periaatteessa yrityskuvaan pätee samat lainalaisuudet kuin mihin tahansa mielikuvan muodostumiseen: imago syntyy vastaanottojan odotusten ja kokemusmaailman perusteella eikä sitä oikeastaan voi "hallita". Olennaista on se, että yritys toiminnallaan lunastaa lupauksensa niin reaalimaailmassa kuin netissäkin. 

Mitä sitten tarkoitetaan omalla läsnäololla sosiaalisessa mediassa? Tärkeintä yritykselle olisi mielestäni olla tavoitettavissa mahdollisimman monessa eri kanavassa:

• kotisivuilla voi olla vuorovaikutteisia elementtejä, palautekanavia
• voidaan perustaa erilaisia kampanjasivuja, jotka toimivat yhteisöllisesti
• Facebook, Twitter, LinkedIn, Xing ja muut yhteisöt, jotka sopivat asiakasprofiiliin

Yrityksen ja sen edustajien läsnäolo sosiaalisessa mediassa vaikuttaa positiivisesti yrityskuvaan. Vuorovaikutteisuus asiakkaiden kanssa antaa kuvan, että toiminta on aidosti asiakaslähtöistä ja myös asiakkaan toiveet otetaan huomioon tuotteita ja palveluita kehitettäessä.

Jos yrityskuvaa yritetään lähteä kontrolloimaan sosiaalisessa mediassa ollaan mielestäni väärällä tiellä. Silloin ollaan palaamassa vanhakantaiseen keskusjohtoiseen ajatteluun, jossa johto ei luota henkilöstöönsä. Uudessa maailmassa henkilökunta tulee kouluttaa niin hyvin, että yrityksen visio, arvot ja käytöskoodisto on sisäistetty ja näkyy toiminnassa myös sosiaalisessa mediassa.

Mielenkiintoinen tuore esimerkki yrityskuvan hallinnasta koskee avattarien käyttöä. Avattaret ovat siis näitä kaksi- tai kolmedimensionaalisia hahmoja, joita käytetään erilaisissa virtuaalimaailmoissa. IT-konsultointiyhtiö Gartner julkaisi eilen tiedotteen, jossa se ohjeistaa miten yritysten tulisi suhtautua avattarien käyttöön työelämässä. Painopiste on työntekijöiden kouluttamisessa ja yrityksen yhteisten käytössääntöjen paremmassa sisäisessä viestinnässä - ei kieltoihin perustuvassa kontrolloinnissa. Hyvä suositus on eri avattarien käyttö työroolissa ja yksityihenkilönä. 

Yritysten tulee selkeämmin ottaa kantaa siihen, millaista viestintäpolitiikkaa he noudattavat ja valmentaa henkilökunta yrityskulttuurin ja arvojen mukaiseen viestintään. 

Googlelta online-maineenhallinta työkalu

Lauantai 16.5.2009 klo 12:27 - Heli Sirkiä

Talouselämää selatessani huomasin Marko Erolan mielenkiintoisen jutun "Google talloo Facebookin". Mitä mitä, ajattelin. Google on siis kehittänyt uuden työkalun online-maineenhallintaan, Google Profile.

Lisää mielenkiintoista luettavaa löytyy Marko Erolan Tietoviikon artikkelissa: "Luo Google-profiili, niin hakujätti tietää sinusta pian kaiken".

"Kun teet itsellesi profiilin, hakutulosten viereen tulee se, mitä itse haluat mitä itse haluat muiden sinusta tietävän (ajattelevan)".

"Online-maineenhallinta on iso trendi. Mutta Googlella voi olla isompikin tavoite: Facebook'in nitistäminen sosiaalisena mediana".

Aika näppärää. Ja läpeensä kaupallista - se antaa mahdollisuudet erittäin tarkasti kohdentuvaan mainontaan. 

Samoja työkaluja voisi erinomaisen hyvin käyttää työnhakuun, oman osaamisen ja pk-yritysten markkinointiin ja yhteistyökumppaneiden löytämiseen. Kuinka moni (Suomessa) niin tekee?

Googlettiko asiakas sinut housut kintuissa?

Torstai 5.2.2009 klo 20:42 - Heli Sirkiä

Sosiaalisen median kehityksen myötä yksityiselämän ja työminän erottaminen tulee yhä haasteellisemmaksi. On vaikea sanoa, kirjoittaako henkilö blogissaan ammattiroolissaan vai yksityishenkilönä, tai miten paljon on hyvä ’avautua’ Facebookissa. Kysymys kuuluukin: missä määrin työnantaja voi puuttua siihen, miten hänen työntekijänsä netissä esiintyy?

Kuvitellaanpa seuraava tilanne: henkilö on kavereidensa kanssa ollut hauskoissa pikkujouluissa. Siellä sitten tuli ikuistettua valokuva, jota voi hauskana vitsinä lähettää kaveripiirissä.

Entäpä jos kuva päätyykin nettiin? Ja seuraavan päivän ensimmäinen asiakkaasi onkin googlettanut sinut edellisenä iltana, ja hän mainitsee kuvasta tapaamisen loppupuolella, hienon presentaatiosi jälkeen. Naamasi valahtaa kalpeaksi, ja mietit mitä sanoa.

Tuleeko sulkia hattuun? Miten pomosi reagoi? Miten se vaikuttaa tulevaisuuteesi siinä firmassa tai pidemmällä aikajänteellä?
Onko näillä asioilla oikeasti väliä, vai missä menee raja?

Lama ja yksilön maine muutoksessa

Maanantai 19.1.2009 klo 15:55 - Heli Sirkiä

Joulun vapaapäivinä oli aikaa pohtia, mitä tarkoittaakaan maine ja muutosjohtaminen yksilötasolla. Talouskriisissä yritykset ja julkinen sektori pohtivat henkiinjäämisstrategioita omalta kannaltaan, mutta miten tämä vaikuttaa yksilöön? Kuinka moni on miettinyt omaa 'kriisisuunnitelmaa' mahdollisen työttömyyden varalle. Selviääkö tilanteesta paremmin sellainen, jolla on selkeä urasuunnitelma ja road map takataskussa, vai onko lamaan voinut varautua?

Itse katson asiaa siten, että maine yksilötasolla on toisaalta CV ja toisaalta ne tarinat, joita ihmisestä kerrotaan. Teot ja eletty elämä ovat muokanneet sen tiety n laiseksi ajan kuluessa, mutta yllättävä irtisanominen saattaa pistää pakan kokonaan sekaisin.

Sitten onkin yksilötason muutosjohtamisen paikka. Kuinka hyvin henkilö selviää tilanteesta ja akuutista kriisistään, se on aina yksilöllistä.

Vaikka irtisanominen ei olisikaan itsestä johtuvaa, on kuitenkin pakko pysähtyä miettimään, mikä on se lisäarvo, jonka uudelle työnantajalle pystyy luomaan. Sillä ilman lisäarvoa ei työpaikkoja synny. Tämä haastaa yksilön muutosjohtamiseen. Se ei ole helppoa, mutta mielestäni se on ainoa tapa löytää ratkaisu vanhojen rakenteiden sortuessa ympäriltämme.

Yksilön maine riippuu sekä hänen itsetuntemuksestaan, neuvokkuudestaan ja luovista ratkaisuista. Henkilöbrändin johtaminen on loppupelissä yksilön käsissä.