Osaamistalous ja tasa-arvosuunnitelmien haasteet

Tiistai 4.5.2010 klo 9:59 - Heli Sirkiä

Osaaminen ja henkilöstön suorituskyky ovat yrityksen menestyksen kannalta yhä tärkeämpiä tekijöitä. Onko yrityksillä varaa syrjiä "kympin tyttöjä" tai eri kulttuurisen tausta omaavia osaajia?

Vapun päivänä joensuulainen yrittäjä ja kaupunginvaltuuston jäsen Ari Alsio antoi mahdollisuuden kollektiiviseen tasa-arvosuunnitelman ideointiin Uuden Suomen blogissaan. Kävin sitä minäkin kommentoimassa, kun kerran tilaisuus kuulemiseen annettiin.  

Tärkeimpinä tekijöinä tasa-arvon edistämisessä näkisin osaamiseen perustuvan rekrytoinnin sekä palkitsemisjärjestelmät, jotka sidotaan yrityksen strategian toteutumiseen. Myös osaajan elämäntilanteeseen perustuvat joustot ovat erityisesti naisille tärkeä tasa-arvoa edistävä tekijä. Etätyötä tekevä äiti voi aivan yhtä hyvin osallistua yrityksen uusien palvelukonseptien innovointiin nykyteknologian keinoilla. Mikäli ideat toteutuvat, sen pitäisi näkyä myös palkitsemisessa.  

Kuinka monessa pk-yrityksessä tehdään osaamiskartoituksia tai strategista rekrytointia? Rekrytoidaanko pikemminkin ad hoc -pohjalta ja "täsmäosaaja" siihen tehtävään, johon nyt juuri on tarvetta vai etsitäänkö sellaista osaamista ja potentiaalia, jonka varaan voi rakentaa myös tulevaisuuden kilpailukykyä?

Entä kuinka moni työntekijä tai työnhakija osaa nähdä oman osaamisensa yrityksen näkökulmasta ja markkinoida sitä esimiehelleen tai uudelle työnantajalle? Kuinka moni yritys palkitsee tuon osaamisen hyödyntämisestä yrityksen kehittämiseen - ja annetaanko siihen aina edes tilaisuutta? Pitääkö työn olla vain suorittamista ja tiukkaa esimies-alainen -kahtiajakoa?

Kuinka moni lahjakas ja osaava henkilö turhautuu, kun ei pääse antamaan osaamispanostaan ja vaihtaa sitten toiseen yritykseen? Kuinka moni on osaamistaan vastaamattomissa töissä tai työttömänä? Osataanko ikäjohtamisen haasteet hyödyntää?

Erilaisuus on rikkautta - tasa-arvo on erilaisuuden hyväksymistä, mahdollistamista ja arvostamista. Tasa-arvo on osaamisen johtamista. 

Kiitos Johanna!

Keskiviikko 21.4.2010 klo 9:41 - Heli Sirkiä

Jostain syystä Suomessa saa kovin harvoin vilpitöntä palautetta. Silloin kun sitä saa, se tuntuu äärimmäisen hyvältä - tuntuu että on tehnyt työnsä hyvin ja oikein. 

Eräs ElämänTimantti pilottilainen oli mikkeliläinen yrittäjä Johanna Marttinen. Hänen yrityksensä Mikkelin Morsian on tunnettu paitsi kauniista ja laadukkaista vaatteista, myös erinomaisesta asiakaspalvelusta. Johannan luvalla julkaisen kauniin kuvan, jonka hän lähetti palautteena kokemuksestaan.

Kauniisti sanottu - kiitos Johanna! Tiedän että sinä olet sen oman polkusi jo löytänyt, nyt vaan antaa asioiden tapahtua. Suunta on oikea.  

CMX:n Aura on muuten todella hieno kappale. Sanat puhuttelevat ja A. W. Yrjänän tulkinta saa kylmät väreet aikaan. Taitaa mennä ostoslistalle.   

Siitä etsimisestä ElämänTimantissa oikeastaan on kyse - että me jokainen löydämme sen "oman jutun" jossa olemme hyviä ja joka tavalla tai toisella auttaa ja luo lisäarvoa muille. 

Urasiirtymä - uusi mahdollisuus?

Perjantai 22.1.2010 klo 9:37 - Heli Sirkiä

Urasiirtymä (career transition) mietityttää varmasti monia näinä aikoina. Joko oma työ on loppunut,  työperäinen sairaus tai oman elämäntilanteen sanelemat reunaehdot pistävät elämän arvot ja työvaihtoehdot uusiksi.

Ajatus tähän kirjoitukseen heräsi oikeastaan päivän Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksesta Nuorelle äidille uusia työmahdollisuuksia ei ehkä tule, jossa tuplamaisteri Johanna Reinman kirjoitti siirtymisestä teollisuuden kv. markkinointiurasta kotimaan tehtäviin lasten syntymän jälkeen.  Hän kirjoittaa naisen valinnoista, jotka tunnistan itsekin hyvin: 

"Olen nauttinut koti-illoista lasteni kanssa. Aikoinaan unelmatöistä alkanut urani sen sijaan on vaihtunut työttömyyden hiljaisiin päiviin."

Hän toteaa naisten valintojen olevan kauaskantoisia ja kysyy naisilta suoraan: "Jaksatko kantaa hiipivän katkeruuden tehdyistä valinnoistasi? Uusia mahdollisuuksia ei ehkä tulekaan". 

Hyvä kirjoitus.

Miksi urasiirtymä on niin vaikeaa?

Jäin itse pohtimaan, miksi urasiirtymä tai uranvaihto on niin vaikeaa. Miksi uranaisina aloittaneita äitejä ei helposti oteta vähemmän vaativiin tehtäviin lasten ollessa pieniä? Kun taas lapset ovat kasvaneet ja olisi mahdollisuus palata omaa osamista, koulutusta ja paloa vastaaviin tehtäviin - onkin usein liian myöhäistä. CVssä on ammottava aukko, ja täsmäkokemusta omaavat hakijat tulevat valituiksi. 

On lapsellinen klisee väittää, että "kotiäitinä olen oppinut organisoimaan asioita". Höpö höpö. Se on perusedellytys jokaiselta nykyajan työelämässä. Työnantajat odottavat tulosnäyttöjä sekä bisneksen kannalta hyviä verkostoja. 

Väittäisin, että äitiyden kautta menetetyt resurssit johtuvat siitä, että rekrytoinnissa arvostetaan sitä missä ja kenen palveluksessa olet ollut töissä, ei niinkään sitä, mitä osaat ja mikä on mahdollinen lisäarvosi yritykselle. 

Henkilöbrändistä apua transitioon tai CVn aukkoihin

Jos ihmisen elämänkaarta tarkastellaan henkilöbrändinäkökulmasta, maineemme voi auttaa urasiirtymän rakentamisessa. Sen sijaan, että aloittaisi kaiken alusta ja kouluttautuisi kokonaan uuteen ammattiin, mietin miten voisi oman ammattinsa puitteissa siirtää painopistettä muihin tehtäviin. Olennaista on tuoda esiin se osaaminen ja lisäarvo, mikä henkilöllä olisi annettavanaan. Jos henkilö pystyy rakentamaan omasta osaamisestaan ja persoonastaan vahvan brändin, sen voisi olettaa kantavan yli perhevapaiden tai työttömyyden. Tämä luonnollisesti edellyttää todellista ja ajantasaista osaamista.

Miten sitten antaa näyttö ajantasaisesta osaamisesta ilman työsuhdetta:

• Oppisopimus väylänä on hyvä, mutta sekin maksaa työnantajalle. 
• Uudelleen kouluttautuminen on sekin hyvä, jos sen pystyy rahoittamaan.
• Näyttötutkinnot olisivat nopea keino, mutta se veisi työttömyyspäivärahan eli on mahdollista vain niille, joilla on varaa menettää päivärahat

Ammatinharjoittaminen tai yrittäjyys olisi myös hyvä vaihtoehto, jos se vain tehtäisiin helpommaksi. Yhdestäkin toiminimellä tehdystä keikasta menetät työttömyysturvan ennalta arvaamattomaksi ajaksi. Itseäni kovasti mietityttää myös työministeri Anni Sinnemäen ehdotus osinkotulojen verotuksesta. Sekö tukee yrittämistä ja sitä kautta työttömyyden vähentämistä ja uusien työpaikkojen luomista?

Näyttää siltä että poliitikoilla on tosiaan vaihtoehtoja uravalintoihin, mutta kuinka paljon niitä on yksityisellä sektorilla tai määräaikaisissa tehtävissä julkisella sektorilla työskentelevillä naisilla?

Viikon Timantit ja ajatuksia tulevaisuuden työelämästä

Perjantai 20.11.2009 klo 9:11 - Heli Sirkiä

Vauhdillapa se tämäkin viikko näyttää vierähtäneen. Ilokseni olen saanut jo vetää ensimmäiset ElämänTimantti valmennukset. Tuntuu tosi hienolta nähdä ihmisten innostuksen palo, se antaa odottaa hyvää kolmen kuukauden kuluttua! 

Pilotin tavoitteena on oikeastaan nivoa useampi aihio yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi; sellaiseksi joka hyödyttää sekä yksilöitä että yrityksiä. Käytännössä voi olla haasteellista löytää sellainen tasapaino, joka hyödyttäisi molempia, vaikka se olisikin ideaali tila. Tähän kuitenkin pyrin. 

Kilpailijaseurantaa tehdessäni olen törmännyt mm. online-pohjaiseen elämänhallinnan valmennustyökaluun, joka hyödyntää sosiaalisen median elementtejä. Mutta voiko valmennusta ulkoistaa verkkoon? Eikö jotkut asiat toimi kuitenkin paremmin one-on-one? Ehkä optimaalinen valmennus onkin sekä että? 

Viime viikon Talouselämässä oli mielenkiintoinen juttu siitä, miten nuoret valtaavat työpaikat. Nuoret osaajat. Se oli juttu siitä, miten nuoret haluavat, että yhtiön arvot ovat samat kuin nuoren omat arvot.

"Varsinkin huipputekijöistä on todella kova kilpailu. Jos emme tarjoa parhaille heitä miellyttäviä työolosuhteita, kilpailija tarjoaa".                               -Talouselämä 38/2009 s.27

Vaan miten käy sen suuren massan? Ja 40+ väestön? Jaksammeko me jatkuvasti uudistua, kehittyä ja missä on meidän huippuosaaminen? Osaammeko me itse sitä aktiivisesti kehittää? Entä miten työpaikat huomioivat perheellisten tarpeet, jos yrityksen arvot määräytyvät nuorten osaajien mukaan?

Palaan kahteen tapaamaani Timanttiin. Toiselle on sanottu, että "etkö ole harkinnut hakea töitä ulkomailta? Toinen valitsi yrittäjyyden toteuttakseen itseään ja omaa osaamistaan.Kummallakaan motiivina ei ole raha, vaan halu toteuttaa omaa osaamistaan ja kiinnostuksen kohdettaan.

Minä puolestaan kysyn, miten yritykset ovat valmistautuneet tähän tulevaan muutokseen? Miten luodaan sellainen työnantajan maine, joka houkuttelee ja myös sitouttaa hyviä ihmisiä - ja toisaalta, miten motivoidaan ihmisiä kehittämään omaa osaamistaan ja löydetään tasapaino yksilön ja yrityksen edun välillä?

Vuorovaikutustaitoja vai minuuden muokkausta?

Sunnuntai 26.7.2009 klo 9:29 - Heli Sirkiä

Professori Päivi Korvajärvi kirjoitti eilen mielenkiintoisesti HS Vieraskynässä palveluammatissa työskentelevien paineista sosiaalisen vuorovaikutuksen osalta.  Hän pohtii erityisesti ns. contact centereissä työskentelevien henkilöiden paineita, kun he joutuvat yhtäältä toimimaan valmiin käsikirjoituksen pohjalta ja toisaalta sopeuttamaan omaa vuorovaikutustaan kyseessä olevaan asiakkaaseen. Tarkastelua voitaneen soveltaa myös laajemmin asiakaspalvelu- ja myy ntityöhön.

Olen samaa mieltä Korvajärven kanssa siitä, että valmiit käsikirjoitukset ja ulkoapäin saneltu käyttäytymismalli ei ole hyväksi henkilön työssäjaksamiselle. Se tekee työnteosta lähinnä työsuhteen kestoisen improvisaationäytelmän, joka on jopa ammattinäyttelijöille haastava taiteen laji.

Mitä taas tulee aktiiviseen vuorovaikutukseen tai emotionaaliseen ja esteettiseen työhön, niin mielestäni ne ovat ihan normaalia työelämän viestintää. Kysymys on lähinnä siitä, miten pitkälle työnantaja voi sanella näitä asioita työntekijälle. Miksi siisti ulkoinen olemus ja hyvä asiakaspalvelutaito ei enää riittäisi? Eikö esimiesten ja johdon tulisi voida luottaa työntekijöiden omaan harkintaan ja vuorovaikutustaitoihin näissä asioissa?  

Eikö olisi paljon helpompaa, että työntekijä hakeutuu sellaiseen työhön, mikä vastaa hänen omaa identiteettiään, osaamistaan ja arvojaan. Muussa tapauksessa hän joutuu pakostakin "näyttelemään" - ja kenen etu se on?

Yrityskuvan hallinta on johdon tehtävä. Yrityskulttuurin luominen on johdon tehtävä. Se syntyy esimerkillä, ei käsikirjoituksilla.

Minuuden muokkausta? 

Korvajärvi kirjoittaa myös hieman negatiiviseen sävyyn ns. henkilöbrändäyksestä:

" Minuuden muokkauksesta ja tuotteistamisesta on tullut myös liiketoimintaa. On arvioitu, että niiden yritysten määrä kasvaa, joiden toimenkuva on neuvoa, kuinka ihmiset harjaantuvat viestittämään aina tilanteeseen sopivia vaikutelmia ja mielikuvia itsestään".

"Esimerkiksi Yhdysvalloissa järjestetään niin johtajille kuin työttömillekin kursseja ja neuvontaa siitä, kuinka itsestään voi muokata tuotemerkin, jota myydä työmarkkinoilla. Vastaavanlaista toimintaa on myös Suomessakin."

Tässä kohtaa minun kauppatieteilijänä ja viestinnän ammattilaisena on todettava, että professori sosiaalipsykologi Korvajärvi ei nyt ehkä ole aivan tämän alan diskurssin tasalla. Kysymys ei ole minuuden muokkauksesta, vaan oman osaamisen markkinoinnista ja viestinnästä. Mitä pahaa siinä on? Sitä tarjovat Suomessa myös työvoimatoimistot. Ajatella - verovaroin moista huuhaata!

Voisin myös kysyä, että mitä pahaa siinä on että yrityksen palkkalistoilla olevat henkilöt kertovat lyhyesti ja ytimekkäästi mitä he tekevät, jotta asiakas mahdollisesti kiinnostuu yrityksen tuotteista ja haluaisi niitä ostaa? Sillä asiakashan loppupelissä ne palkat maksaa, vai kuinka? Onko myyntihenkisyys palveluammatissa paha asia?

Minuuden määrittely, yksilön arvopohja ja ulkoisen olemuksen hallinta ovat mitä suurimmassa määrin henkilökohtaisia asioita.

Yksilön on syytä säilyttää sisältäohjautuvuus niiden osalta, eikä ulkoistaa vastuuta työnantajalle tai konsulteille. Apua ja vinkkejä siihen voi kyllä pyytää ja saada - joko ystäviltä tai ammattilaisilta.

Hei, mistä Sinä olet?

Tiistai 12.5.2009 klo 22:08 - Heli Sirkiä

Tulin juuri eräästä oman alani järjestön koulutustilaisuudesta. Tai verkottumistilaisuudesta. Erittäin mielenkiintoinen tilaisuus sinänsä. Vakuutuin ja vaikutuin presentaation pitäneen viestintäalan yrityksen osaamisesta suuresti.

Mutta yleisön joukossa jälleen kerran törmäsin tuohon Suomessa niin tuttuun kysymykseen: "Mistä sinä olet?" Ei, ei kysyjää kiinnostanut kuulla, kuka minä olen tai mitä minä teen, vaan mistä minä olen. Miksi se on niin merkitsevää, mistä firmasta joku on? Onko firma ihmisen attribuutti? Vai toisin päin?

*Huokaus*

Huhtikuussa sain tilaisuuden osallistua Sue Tonksin ve tämään Power Networking -seminaariin. Siellä esittäytymistä opeteltiin sujuvasti: "Hi, I'm Sue, Sue Tonks. My company trains people to be more effective in professional networking".

- Who are you and what do you do? Hyvin yksinkertaista. Ja olennaista. Vasta lopussa on aika vaihtaa käyntikortteja ja kertoa mistä firmasta ollaan.

Tämä asia on vaivannut minua jo vuosia.

Miksi meille on niin paljon tärkempää saada selville firman nimi, kuin ihmisen nimi ja mitä osaamista hän edustaa?

Monster teki sen ensin

Keskiviikko 4.2.2009 klo 19:04 - Heli Sirkiä

Kun työkkäri ei toimi kuin Facebook, niin Monster näköjään toimii.

Kävin tänään tutustumassa ensin heidän uuteen messukonseptiin ja sitten Monsterin uudistuneeseen sivustoon - tykkäsin.

Ihmettelinkin että miksei sitä kukaan ole tehnyt aiemmin. Taas yksi esimerkki, miten Suomessa pähkitään työttömyyden edessä kun asioille voisi hakea ratkaisuakin.

Tästä on hyvä kehittää rekrymarkkinointia eteen päin. Ideoita olisi vaikka kuinka paljon - mistähän aloittaisi?

Miksi työkkäri ei toimi kuin Facebook?

Perjantai 30.1.2009 klo 8:27 - Heli Sirkiä

"Miksi työkkäri ei toimi kuin Facebook" kyselee Uuden Suomen blogissaan Ari Alsio, joensuulainen kaupunginvaltuutettu.

Itsekin kommentoin aiheesta hänen blogiinsa, ja kieltämättä tuntuu siltä että Suomessa yksityisyyden suoja tuntuu jo haittaavan työnhakua. Ajatelkaa nyt tietosuojavaltuutetunkin lain tulkintaa: työnhakijaa ei saa googlettaa! Miksi ei, kaikkihan sitä tekevät? Saahan työnhakijakin googlettaa yrityksen taustoja ja käydä kaupparekisterissä.

S itäpaitsi netti on pienyrittäjän - ja myös työnhakijan paras markkinointityökalu. Blogissa sekä muissa kirjoituksissa, kotisivuilla ja yhteisöissä voi näppärästi tuoda esiin omaa osaamistaan sekä arvopohjaansa työelämän ulkopuolella. Siellä muodostuu kokonaiskuva siitä, millainen ihminen työnhakija on. Aivan kuten työnhakijankin tulisi muodostaa kattava kuva työnantajayrityksestä sekä sen toimintatavoista ja yrityskulttuurista.

Netti ja yhteisömarkkinointi on aivan liian hyödyntämätön voimavara työmarkkinoilla. Onko nyt niin, että tiukat laintulkinnat ja yksityisyydensuoja estävät markkinoiden tehokkaan toiminnan?

Estääkö laki myös työnhakijoiden omaan osaamisensa tehokkaan markkinoinnin? Eikö olisi jo aika alkaa opettelemaan oman osaamisensa nettimarkkinointia muutenkin kuin vain lomakkeita täyttelemällä ja hakemuksia lähettelemällä?

Kohti freelance-taloutta

Tiistai 20.1.2009 klo 14:02 - Heli Sirkiä

Tietyilla aloilla freelance-työt ovat olleet normaalikäytäntö jo pidempään: taiteilijat, muusikot, näyttelijät ja vaikkapa toimittajat ovat perinteisesti tottuneet tähän työskentelytapaan. Kiinteitä kuukausipalkkaisia työsuhteita kun ei ole oikein ollut tarjolla.

Nyt meillä on myös keikkalääkärit, tietotyöläiset, ulkoistetut projektipäälliköt ja varmaan kohta voimme alkaa puhua "täsmäosaajista täsmätarpeisiin".  Myymme siis lisääntyvissä määrin osaamistamme, emme enää työhistoriaamme.

Moni haaveilee yrittäjän vapaudesta, mutta toisaalta pelkää yrittä misen riskiä. Entä jos tuo vapaus ja itsenäisyys olisikin mahdollista saavuttaa ilman yrittäjäksi ryhtymistä? 

Voisimme tarjota monipuolisesti omaa osaamistamme vaikka seuraavasti: yhtenä päivänä laulukeikkaa, toisena pk-yrityksen markkinointiviestintää, kolmantena lähialueen vanhusten kanssa kaupassa käyntiä ja ulkoilua,  jutustelua maailman menosta. Jos vielä huvittaa, niin ainahan voi tehdä viikkosiivouspalveluita yhdelle asiakkaalle.

Olisipa laaja ja hyvin hajautettu portfolio :) 

Tai yhtä hyvin toimenkuva voisi olla pari päivää IT-suunnittelua, sen lisäksi jotain muuta keikkatyötä. Sesonkiluontoisesti voisi vaikka lähteä Lappiin eräoppaaksi, kun tuli yliopistossa tuota ranskaakin opiskeltua. Olisipa hauska toimia ulkomaisen ryhmän oppaana - ihan vaan vaihtelun vuoksi.  

Kaikki pohjautuisi oman osaamisemme tuotteistamiseen ja sen hinnoitteluun. Olisiko tässä tulevaisuuden työ?

Puolesta vai vastaan?

Lama ja yksilön maine muutoksessa

Maanantai 19.1.2009 klo 15:55 - Heli Sirkiä

Joulun vapaapäivinä oli aikaa pohtia, mitä tarkoittaakaan maine ja muutosjohtaminen yksilötasolla. Talouskriisissä yritykset ja julkinen sektori pohtivat henkiinjäämisstrategioita omalta kannaltaan, mutta miten tämä vaikuttaa yksilöön? Kuinka moni on miettinyt omaa 'kriisisuunnitelmaa' mahdollisen työttömyyden varalle. Selviääkö tilanteesta paremmin sellainen, jolla on selkeä urasuunnitelma ja road map takataskussa, vai onko lamaan voinut varautua?

Itse katson asiaa siten, että maine yksilötasolla on toisaalta CV ja toisaalta ne tarinat, joita ihmisestä kerrotaan. Teot ja eletty elämä ovat muokanneet sen tiety n laiseksi ajan kuluessa, mutta yllättävä irtisanominen saattaa pistää pakan kokonaan sekaisin.

Sitten onkin yksilötason muutosjohtamisen paikka. Kuinka hyvin henkilö selviää tilanteesta ja akuutista kriisistään, se on aina yksilöllistä.

Vaikka irtisanominen ei olisikaan itsestä johtuvaa, on kuitenkin pakko pysähtyä miettimään, mikä on se lisäarvo, jonka uudelle työnantajalle pystyy luomaan. Sillä ilman lisäarvoa ei työpaikkoja synny. Tämä haastaa yksilön muutosjohtamiseen. Se ei ole helppoa, mutta mielestäni se on ainoa tapa löytää ratkaisu vanhojen rakenteiden sortuessa ympäriltämme.

Yksilön maine riippuu sekä hänen itsetuntemuksestaan, neuvokkuudestaan ja luovista ratkaisuista. Henkilöbrändin johtaminen on loppupelissä yksilön käsissä.

Mikä sinusta piti tulla isona?

Maanantai 19.1.2009 klo 10:00 - Heli Sirkiä

Muistatko vielä, kun olit kuvan pojan kaltainen lapsi täynnä intoa ja unelmia? Miten silloin silmät kirkkaina suunnittelit, mitä sinusta tulee isona. Meillä kaikilla oli unelmia, haaveita:

"Minusta tulee lakaisukoneenkuljettaja. Minä haluan lääkäriksi, opettajaksi, poliisiksi." Kuka mitäkin. Unelma-ammatteja oli monia.  Ja mitä meistä on tullut?

Meidän piti muuttaa maailmaa.

Meistä tuli muurareita
Taksikuskeja, suutareita
Yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita
Meistä tuli lääkäreitä
Virkamiehiä, vääpeleitä
Ja tänään voidaan hetki olla kuninkaita

Anssi Kelan biisin 1972 sanat ov at aika osuvat. Niinhän meistä tuli mitä tuli. Silti moni meistä edelleen pohtii, mikä minusta tulee isona. Varsinkin nyt, kun talouden rakenteet ovat uusjaossa.

Ryhtyisinkö yrittäjäksi? Miten löydän "unelmatyöni"? Miten löydän työtä ylipäätänsä? Siinä kysymyksiä, mitä me aikuiset pohdimme. Tavoitteena kuitenkin kaikilla - olla onnellinen ja ansaita mukava toimeentulo, eikö niin?

Olemmeko me aikuiset liian vanhoja unelmoimaan? Voiko keski-ikäinen vielä startata uuden uran? Minkälaisia vaihtoehtoja on tarjolla.

Tässä muutamia kysymyksiä pohdittavaksi. Sana on vapaa :)